*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78466 ***
language: Finnish




JANNE KÄRKI

Yksinäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

LAURI HAARLA





Helsingissä,
Kustannus Oy Näytelmä,
1929.




HENKILÖT:

VELI VINTTURI, kauppias.
VIENO, hänen vaimonsa.
AXEL BITTER, apteekkari.
LEO VILANDER, papinpoika.
LEMPI SIRKIÄ.
MARY TILLON eli MARJA TILLANEN.
JANNE KÄRKI, puotipoika.
HEIKKI JOLMA, myllärinpoika.
LYYLI MAIKKU, ompelijatar.

Tapahtuu Töykänän kylässä ajattomana aikana.



NÄYTTÄMÖ.

Metsikkö Korpijoen rannalla. Joki näkymättömissä vasemmalla taustalla.
["Vasen" ja "oikea" ajateltuna katsomosta käsin.] Kylän ajatellaan
olevan oikealla taustalla ja pappilan, samoin näkymättömissä, oikealla.
Vasemmalla puiden väliin on laitettu riippumatto, jonka erääseen
silmukkaan on pistetty avoin punainen päivävarjo, ja aivan etualalla
penkki. Oikealla etualalla kanto, joka on katkaistu sileäksi pöydäksi
ja jonka vieressä pari kiveä. Kannolla on heleänvärinen liina ja tällä
monenlaisia toalettitarpeita, kuten puuterirasioita, ihomaaleja ja
hajuvesipulloja y.m. Taka-alalla on pingoitettu nuora, jolla on eräitä
kesäisiä vaatekappaleita: hieno hame, kesäinen pusero, kaksi uimapukua
ja sievät, naiselliset pöksyt. On kirkas kesäiltapäivän valaistus.
Väliverhon avautuessa on näyttämö tyhjä.


I KOHTAUS.

JANNE, (laihankälpeä ja joka hetki tärkeän näköinen puotipoika,
tulee hiipien oikealta, taka-alalta, lähestyy riippumattoa, katselee
ympärilleen, siirtyy pyykkinarun luo, painaa intomielisesti nuoralla
riippuvaa vaatekappaletta poskeansa vastaan ja huokaa syvään ja
kaihomielisesti; hyrähtää äkkiä hyvänmielen nauruun, tepastelee
iloisena; ottaa riippumatosta päivänvarjon, nostaa sen päänsä
yläpuolelle, pasteerailee taas pari askelta, panee sen kokoon ja
viittaa oikealle.)

JANNE (hilliten ääntään:) Heikki-ii... Selvä on. Jolman Heikki, sassiin
sieltä.


II KOHTAUS.

HEIKKI JOLMA, (vetelähkön näköinen, mutta myhäilevä ja hyvänahkaisesti
koirankurinen myllärinpoika, puettuna jauhoiseen myllärin pukuun,
jönkii näkyviin oikealta taka-alalle.)

JANNE: Senkin jauhonaama, mitä sinä siellä jökötät...

HEIKKI (harvakseen:) Jökötänpähän vaan...

JANNE: ... kuin jauhosäkki tuutin alla.

HEIKKI (virnuillen:) Tuolla vaan nurkan takana...

JANNE: Etkö sinä näe? Katso ympärillesi. Paratiisi on tyhjä. (Levittää
käsiään, elehtii iloissaan.)

HEIKKI (viitaten nuoralla riippuviin vaatteisiin, vetelästi:)
Pyykkituvalta tämä minusta näyttää eikä paratiisilta.

JANNE (tärkeänä, lipevän nopsana:) Mitäs pulputat? Luuletko sinä,
ettei paratiisissa pyykkitupaa tarvita? (Kimmahtaa vaatteitten luo,
hypistellen pöksyjä:) Hellalletta sentään... Ilmetyt enkelinpöksyt. Ja
nämä sitten... (tarttuen uimapukuun:) selvää enkelinnahkaa, tiivistä ja
hataraa kuin nuoren naisen siveys. Kyllä tämä poika tietää ja tiedäks
poika, että näissä ne uivat ja pelkän viikunalehden alla ne nukkuvat,
jotta onkos paratiisi vai...?

HEIKKI (on tarkastellut kannolla olevia esineitä ja ottanut
lopulla puuterirasian käteensä; avattuaan ja otettuaan rasiasta
puuterihuiskan:) No, sun pentele! Ovatko ne käyneet kähveltämässä
jauhontomua myllystä? Aikovatko ne taikinantekoon tällaisella
rippusella? Ja mikäs se on tämä... hännäntupsu?

JANNE (ottaa puuterirasian Heikiltä:) Voi, poika...etpä paljoa näy
tietävän naisväen tilpehööreistä. Katso päältä nyt, miten tämä poika
Siltaa... (Puuteroi vahvasti leukansa.) Katso nyt, tämä on hienoa...

HEIKKI (nauraen rehevästi.) No, onpa minulla tuota lajia hienoutta
ollut poikanallikasta saakka, hinkalot täynnä...

JANNE (ylimielisen tietävästi:) Ei, poika, tämä on ylhäisten
olkapäitten ja tekolteerattujen rintojen hienoutta... Ja luuletkos sinä
tätä säkkijauhoksi tai sahajauhoksi? Ei, hyvä veli. Pariumkarponaattia,
oksiitia, talkkia ja... ja... jaa, jaa, kyllä me kauppiaat nämä seikat
tunnetaan...

HEIKKI (oli ottanut hajuvesipullon ja haistellut sitä:) Haiseepa se
riivatusti.

JANNE (pyhässä vihassa:) Haisee? Se ei haise. Se tuoksuu. Katsos, kun
kukkapomaata ekstraheerataan eetterillä ja petroolilla, niin...

HEIKKI (on ottanut ihomaalilaatikon; äkkiä; tekeytyen tärkeäksi:)
Seisopas paikallasi. Silmät kiinni. Kas, noin... (Menee Jannen luo ja
maalaa punaiset täplät Jannen poskipäihin; ottaa Jannelta peilin ja
panee sen Jannen kasvojen eteen; koirankurisesti:) Eikös meilläkin
osata? (Nauraen hohottavasti:) Olen kurkistellut myllyn yläikkunasta
joka aamu, kun se rouva ja ryökinä maalaa... juuri tämännäköisillä
pötköillä.

JANNE (katsellen itseään peilistä; tyytyväisesti:) Mnjaa, oikeastaan...
jos tuohon pantaisiin vielä lisäksi piippaus, ontoleeraus, pakkaus, ja
paklaus, ei minua voisi kukaan eroittaa ensiluokan näyttelijästä, — Vai
mitä arvelet?

HEIKKI (on kuulostellut vasemmalle:) Sst!

JANNE (pasteeraillen; hykertäen omasta ilostaan:) Ja näyttelijöihin ne
naiset vasta rakastuvat...

HEIKKI (on siirtynyt vasemmalle, täältä nostaen molemmat kätensä:)
Hssst! Hiljaa... Airojen loisketta.

JANNE (iloinen virnistys muuttuu hänen kasvoillaan toljottavaksi
säikähdykseksi:) Olisikohan se kauppias? (Panee puuterirasian ja peilin
kannolle, jonka luo jää jännittyneenä odottamaan Heikin kurkatessa
puiden lomitse joelle.)

HEIKKI (kääntyy; silmää iskien:) Veli Vintturi siellä uistinta
viilettää myllylle päin.

JANNE (yhä säikähtyneempänä:) Jestas sentään! Nyt oli piru merrassa
tänään...

HEIKKI (salaisen ilkamoivasti; nauraen:) Niin, kukas siellä nyt puotia
hoitaa, kun puukhollari on täällä ja kauppias itse uistelee kultakaloja
eli myllärin kesävieraita?

JANNE (hätäisen nopeasti:) Onhan siellä se syöjätär, se sen varsinainen
akka. Mutta minä kun livistin makasiinin takasolan kautta, ja kauppias
kun on tietysti käyttänyt hyväkseen samaa reittiä, niin rouva kun alkaa
etsiä, niin... No, voi nyt helkkarissa! Tulipas kun tulikin tästä
Paapelin sekotus ja pankrutti... Se kauppiaan naakka hynttää tänne ja
silloin... tulipas Töykänän kylään paniikki, oikea aviollisen rakkauden
tultasyöksevä kalapaliikki! (Vaikenee äkkiä, miettii otsa rypyssä;
alkaen tehdä lähtöä:) Ei, poika. Kyllä minä nyt taidan puikkia toista
tietä omalle maalleni... (Aikoo livistää vasemmalle.)

HEIKKI (juoksee Jannen jälkeen, tuo hänet käsipuolesta takaisin;
painaen hänet istumaan vasemmalle penkille:) Istu tuohon nyt. Ei tässä
vielä hengenlähtö uhkaa. Ensin se lohikäärme toki ukkonsa syö ja sitten
vasta sinut.

JANNE (surkeana, mutta nopeassa tempossa:) Niin, niin, mutta...
Eräs suuri mies on kysynyt kerran: Missä on nainen? Ja vastannut
kysymykseensä: joka paikassa, kaikkialla, missä hänen _ei pitäisi_
olla. Ja minun täytyy tällä hetkenä peljätä _kahta_ naista. (Nostaen
kaksi sormeaan pystyyn:) Huomaa: kahta! Ja toinen näistä on minun
morsiameni Lyyli Maikku, se ompelijatar, joka on — sen myönnän — ollut
yhtä kanssani sekä nappikaupassa että rakkaudessa, mutta jolle nyt olen
äkkiä tullut kylmäksi kuin, kuin... (löytämättä sopivaa vertausta:)
niin jäätävän kylmäksi kuin, kuin...

HEIKKI (nauraen koirankurisesti:)... kuin kivenkoloon juokseva
sisilisko, vai kuinka?

JANNE (innostuen:) Juuri niin! Sillä toisen tähden, uuden ihmeellisen
rakkauden vuoksi minä nyt palan kuin salamanteri tulessa. Ja tämän
Lyyli Maikun tullessa puotiin minä pakenin makasiininsolaan, ettäs nyt
sen tiedät.

HEIKKI (istuutuen oikealle:) Älä ole milläsikään. Tänne hän ei osaa.
Eikä tänne tule ketään, ennenkuin kuuluu (viitaten vasemmalle:) tuolta
joensuusta apteekkarin perämoottorin säkytys ja pappilan Leo herra
hönttää (viitaten oikealle:) tuolta peltojen yli tänne päin. Ja vasta
sitten kun kaikki nämä manööverit on suoritettu loppuun saakka, vasta
sitten tapahtuu ensimmäinen tulemus ja rouva ja ryökinä saapuvat
tänne... noita naimamiekkoja odottelemaan...

JANNE. Ka, sitähän minä tarkoitin, että täällä saisin tilaisuuden
tulkita soveliain sanoin rakkauteni rouva Tillonille, ennenkuin nuo
riivatun herrat tulevat. (Ylpistellen:) Minulla on, näetkös, hänen
kanssaan jo _suhteita_, jotka oikeuttavat minut uskaltamaan...

HEIKKI. Suhteita he-he... Mitäs ne sellaiset suhteet sitten
oikeastaan...?

JANNE. No, ka lemmensuhteita. Sillä niin on — näin meidän kesken
sanoen — asia, että tämä rouva, jonka suunnattomista rikkauksista koko
maailma puhuu, on käynyt puodissa harva se päivä, ja toissapäivänä hän
otti minua (näyttäen:) näinikään leuan alta, katsoi minua hurmaavin
silmin ja kuiskasi tiskin yli: "Nätti poika! Juu, juu, ei ne Helsingin
nuoret herrat puukhollarin rinnalla ole muuta kuin kolmannen luokan
kundeja..." (Nousten; innostuen:) Silloin... uskotkos? Jos ei
tiski olisi ollut välissä... (Vähiin hämmästyen; lyhyen kuivasti;
itsetietoisesti:) No, niin, joka tapauksessa esiinnyin hienosti.
(Itserakkaasti:) Ja hän sanoi lähtiessään, tummain silmäripsiensä
varjosta pitkään katsoen: "Siellä meidän Korpijoella on ihana soudella
auringonlaskun aikaan..."

HEIKKI. Äläs pentele! Ihanko sanoi? Ja lehvakka leski, ihankuin
leskikeisarinna...

JANNE (nousee; sanomattoman hyvillään:) Ja käsitätkös sen, että kun
ylhäissyntyinen ja rikas nainen sanoo sillä tavalla, on se melkein kuin
käsky kosia. Ja juuri sitä varten tänne tulin, tekemään ratkaisevaa
kysymystä... (Alkaa kävellä tuohtuneena:) Ja silloin tuo peevelin
kauppias! Eikös alakin uistimensoutua joessa, jossa ei ole muita kaloja
kuin salakoita, särkiä ja lattareita... ? (On kääntynyt taka-alalle,
aikoen jatkaa kiivasta kävelyään, mutta pysähtyy äkkiä kuin naulittuna
paikalleen.)


III KOHTAUS.

LYYLI MAIKKU, (ompelijatar, siro ja nuori tyttö, vasemmalta kiireisenä.)

LYYLI (Jannelle; riitaisena:) Enkös sitä arvannut! Täälläpä
tietenkin... Missäpäs se harakka muualla kuin...

JANNE (sekaisin tuntein:) Lyyli Maikku...

LYYLI (kipakasti, riitelevästi:) Juuri niin, Lyyli Maikku, ompelijatar,
eikä mikään aatelisrouva ja miljonäärinleski, mutta siveä ja puhdas
kuin neulan silmä, jos onkin heivahtanut erään heittiön morsiameksi...

JANNE (terävän virallisesti:) Ja ketä neiti Maikku tarkoittaa sillä...
hulttiolla, jos saan kysyä?

LYYLI. Sinua juuri, hönttänä! Juoksen puodit, laivasillat, makasiinit
ja jos jotkin loukot, kun neulomakoneeni kuukausimaksu on suoritettava
tänään ja sinä olet minulle velkaa...

JANNE (huolettoman kylmästi:) Oikeammin sanoen... olet sijoittanut
pienen pääoman alkavaan liikkeeseeni...

LYYLI (melkein itkien:) Olkoot mitä ovat, mutta ne olivat ainoat
säästörahani...

JANNE (hyvin tietävästi:) _Tuhlausrahoja_ ei ylimalkaan voida
liikkeeseen sijoittaa.

LYYLI (joutuen ymmälle:) Höh, no niin, mitäs sinä sitten aiot?
(Lähestyy, mielevästi:) Tuutko mun mukaani, Janne?

JANNE (kääntyen Heikin puoleen:) Käy todistajaksi, Heikki Jolma. Tämä
nainen sekoittaa raha-asiat rakkauteen. Minun siveellinen tajuni
närkästyy syvästi. Ja näin ollen otan minä... tänä hetkenä juuri
tulevasta aviostani eron eli toisin sanoen... puran kihlaukseni sekä
lemmessä että kapitaalissa. Todista siis, Heikki Jolma, että olen tästä
hetkestä alkaen vapaa mies kosimaan jokaista naista...

HEIKKI. Todistan kyllä, jos maksat Lyylin säästörahat takaisin nyt
paikalla.

JANNE (hätääntyen:) No, niin, niin, 110, tuota... (Vetää taskustaan
paksun lompakon:) Suvaitkaa katsoa! Tämä on pullollaan rahaa. Onko
vai ei? (Toisten nyökättyä myöntävästi:) Joo, joo, niin on. (Hetken
epäröityään; jyrkästi:) Mutta ne ovat afäärin rahoja, ja niihin ei
Janne Kärki koske, sillä hän on totuuden mies. Ja omat rahat ovat
pankissa. Mutta vielä huomisaamuna...

LYYLI (jälleen lähestyen: tarttuen hyväilevästi Jannen takin
rintapieleen:) No mitä sinä nyt ylpistelet, Janne... Kyllähän niistä
nyt sovitaan, kun vaan muusta... kotomatkalla.

JANNE (irtautuen; jäykistyen luoksepääsemättömäksi:) Huomisaamuna
tilitän teille, neiti Maikku, nappi- ja tupakkakauppaani sijoittamanne
kapitaalin ja... ja lisäksi koron ja osingot. (Lyylin aikoessa
lähestyä:) Siihen mennessä en tunne teitä.

LYYLI (kimmastuen:) Jaha, vai et tunne. No maksa sitten. Mutta milläs
sinä maksat? Ja mitäs sitten, jos et maksa?

JANNE. Janne Kärki maksaa laskunsa aina ja... ruhtinaallisesti.
(Kumartaen:) Valitan, neiti Maikku. (Poistuu vasemmalle.)

LYYLI. Pyh, ja kattia kanssa... (Jannen jälkeen tiuskaisten:) Mutta
sen minä sanon, että jos tänne teerenpeliin itsesi sotket, et minun
ovelleni enää kolkuta...

HEIKKI. He, siinäpä on tyttö kuin poutahaukka!

LYYLI (pillahtaen itkemään:) Voi, voi sentään, nyt se taisi jättää
minut... ihan tähän paikkaan?

HEIKKI (nousee, menee Lyylin luo; lohduttaen:) Älä Sure, Lyyli.
Kerrankos sitä jää kananlennoksi naisihmisen lemmet. Ja sitä paitsi:
Jannen kukonaskel on kananlentoakin lyhkäisempi. Saat olla siitä varma.

LYYLI. Auta minua, Heikki. Sen on kyllä joku ruuvi höllällä päässä
ja siksi se on kaikenlaisten hepsankeikaleitten narrattavissa. Mutta
muuten se on sukkela poika. (Melkein itkien:) Ja hauskasti se on aina
minua rakastanut... (Alkaa kuulua vasemmalta moottorin säkytys.)

HEIKKI (kuulostellen:) Äläs, nyt se tulee... apteekkarin prutku.

LYYLI (kärsimättömänä:) Anna sen prutkuttaa. Ja lupaa että autat minua.
Minä niin tykkään siitä lurjuksesta... (Moottorin säkytys lakkaa.)

HEIKKI. Ahaa, nyt se seisahti. Ja saapa herra kotvan aikaa sitä
niskavilloista tukistaa... (Istuutuu oikealle.)

LYYLI (toivottoman kiukkuisena:) Ja minä tukistan sinut pyörryksiin,
jollet...

HEIKKI. Milläs minä sinua sitten auttaisin?

LYYLI (lähestyen:) Sanoisit sille edes, että minä toki olen hellempi
ja taatumpi tyttö kuin tuollaiset kaikenväriset kesälinnut, joilla
lie lainahöyhenet joka paikassa, kun kerran naamansakin maalaavat ja
viipottavat pientareilla kuin västäräkit rantakivillä...

HEIKKI. Mihinkäs sinä olet menossa?

LYYLI. Mihinkäs minä muualle kuin neulomukseni ääreen. Olen Kapalaukeen
Suoma-neidillä neulomatöissä.

HEIKKI (ponnahtaen seisaalleen; lyöden kämmenellään reiteensä:) Nääpäs
kun lääpäs. Nyt ne mallasivat yhteen molemmat jauhinparit. Asianlaita
on, katsos, se, että se Suoma on lakannut käymästä myllyllä ja minä
kun...

LYYLI (keskeyttää; kipakasti:) Ja miksikäs on lakannut? Etkös sitä
tiedä, että kylällä huhutaan sinun pelehtivän myllyn ylisillä sen
toisen, sen heiveröisemmän kesävarpusen kanssa... Niin juuri, samaa
sorttia se olet sinäkin. Ettäs kehtaat! Ja tuollaiseen vaihtaa koko
pitäjän kaunein talontytär? Ja vieläkös tuppaisi myllylle? Suoma-neiti
ei olekaan mikään raukka ja riepu, mutta surulliselta se on näinä
aikoina näyttänyt...

HEIKKI. Ihankos totta? (Lyylin nyökättyä ottaa häntä vyötäisiltä ja
kiepauttaa riemuissaan ympäri:) Vannotkos tuohon silmään?

LYYLI. No vaikka neulansilmään. Vingerporillisen se tyttö itkaisee joka
ilta ennen maata panoa.

HEIKKI (käy vakavaksi, ottaa Lyyliä kädestä ja vie hänet istumaan
vasemmalle; istuuduttuaan hänen viereensä; synkästi:) Minulla kun
on, nääs, semmoinen luonnoton luonto, että kun se tyttö seisoo minun
edessäni ja katsoo noinikään altakulmainsa minun tyhmää naamaani,
silloin minä vasta tyhmistyn, niin etten saa suutani auki, en edes
ilmoista haastaakseni. Ja sitten kun sen silmänvalkuaiset päilyvät
kuin kaksi päärlyä ja silmäterät sihertävät kuin taivaalliset hyrrät
sieltä päärlyjen sisäpuolelta, silloin minun silmäni sokenevat, korvat
humisevat, ja minä olen kerta kaikkiaan kuuromykkä ja umpisokea koko
ajan, kun se siinä katsoo ja hymyilee. Mutta sen minä sanon, että
jos nyt saat sen tulemaan myllylle, puhun minä kuin paras pappi,
sillä pisaraakaan ei sen tytön tarvitse tähteni silmistään hukata. Ja
sen minä sanon sinulle, että noista mamselleista ja rouvista, jotka
sotkevat sekä sinun että minun asiani, otan selvän tässä paikassa.
Olenpa jo uumoillut heistä kotvan ajan yhtä ja toista. Ei ole kuulunut
koko kesänä maksua meille, ei ruoasta eikä asunnosta, ja puodissa on,
kuulema...

LYYLI. Ja entäs minulle? Neulottavat ja parsittavat ja joka rippusen
ottavat laskuun... Vai sillä tavalla... No, en minä paremmin sano! Ja
nyt minä lähden. Terve, Heikki! Nyt alkaa leikki. (Poistuu oikealle.)


IV KOHTAUS.

(Janne tulee vasemmalta kurkkaillen ja hiipien, kulkee yli näyttämön
huomaamatta Heikkiä.)

JANNE (Heikki rykäistyä, selvittyään säikähdyksestään:) Jokos se meni?

HEIKKI. Perästä kuuluu sano torventekijä.

JANNE (tepastellen keskinäyttämöllä; tyytyväisenä:) Jaa, jaa, jospa hän
vain olisi nähnyt, miten ylhäisesti osasin käyttäytyä tuota tyttöriepua
kohtaan, hän ymmärtäisi ilman muuta, että olen valmis, niin... kaikesta
päättäen olen ollut jo kehdossa kypsä astumaan korkeampaan säätyyn.

HEIKKI. Siltä näyttää. Mutta minkäs sankariteon sinä nyt oikein aiot
tehdä?

JANNE (omissa maailmoissaan:) Mitäkö tehdä? Heittää nappi- ja
rihkamakaupan, ompelukoneet ja ompelijattaret hiiteen ja tulla
tirehtööriksi! Valuutta virtaa kuin Korpijoki Töykänän lävitse,
osakekirjat nousevat ja laskevat kuin purjelaivat merellä. Kupongit
leikataan, kramofoonit soivat ja ratiot laulavat ja kompanjuunien
kanssa juodaan sinun-maljat sampanjakaljassa vaan. (Alkaa kuulua
vasemmalta taas moottorin hetken kestävä säkytys, säikähtää:) Äsh,
apteekkarin peräprutku, kuuletko?

HEIKKI. Kuulen ja haistan. Ja lyönpä vetoa, että rouva ja ryökinä
sipsuttelee parhaillaan joen pengertä tänne.

JANNE (hyörien hädissään sinne ja tänne:) Herrajjee... ja millä minä
nyt ennätän toteuttaa suuren unelmani? Rakkaus sammuu, kultavirrat
juoksevat hiekkaan ja palatsit sortuvat, jos en nyt saa kyynärän verran
etumatkaa noilta riivatuilta herroilta...

HEIKKI (nousten:) Minä autan sinua, sillä minulla on vanhaa närää
noita herroja kohtaan. (Kuin määräyksiä jakaen:) Sinä otat osallesi
tuon papinpojan, joka tuolla parhaillaan harppii ojien yli. (Jannen
juostessa jännittyneenä oikealle!) Toimita hänet keinolla millä hyvänsä
täältä pois, ennenkuin naiset saapuvat. Minä pidän jonkun aikaa
loitolla apteekkaria ja kauppiasta. (Turskisti:) Ymmärrätkös?

JANNE (pyörällä päästään:) Juu, juu, mutta... papinpoika on suuri ja
lihava!

HEIKKI Ja tomppeli! Ymmärrätkös?

JANNE (täysin ymmällään; surkeana:) Juu, juu, sano Jusliini parka...

HEIKKI Terve. (Poistun vasemmalle.)

JANNE (Heikin jälkeen; avuttomana:) Terve, terve... (Seisoo hetken
paikallaan: hätkähtää, juoksee oikealle ja takaisin; suoraan katsomoon,
kuin apua anoen:) Nyt se tulee... Ja naiset tulevat ja herrat tulevat!
Ja kauppiaan rouva, se Potifaarin emäntä! Voi, Jooseppi parka...
(Juoksee taas oikealle, palaten takaisin; tyytyväisempänä katsomoon:)
Ahaa, jopa jönkii hitaammin, se ährys... palavissaan varmaan. (Ryhtyy
ankarasti miettimään.) Papinpoika on tomppeli, sanoi Heikki. Ja minä?
Neropatti ja maailmanmatti. Siis: ei tappelulla ja hälyllä, vaan
viisaudella ja älyllä... Oisko nakata kivellä sen tomppelin naamaan?
(Katselee ympärilleen löytääkseen kiven; luopuen aikeestaan:) Ei,
ei. Kuka takaa, että se osuu? Yksinkertaisia papinpoikia suojelee
sallimus... Jotain muuta! (Takoo otsaansa, kävelee edestakaisin:)
Jotain hienon hienoa ja ihmeellistä... (Pysähtyy oikealle etualalle,
tuijottaa nuoralta oleviin vaatteisiin:) Jotain naisellisen viekasta
tai... viekkaan naisellista... (Kuin hakien jotain ajatusta:) Hame.
Pöksyt ja pusero. Päivänvarjo ja hame. Hame ja... (Riemukkaana
keksintönä:) Oi, hame! Sinä taivaallinen kapine, sinä kaikkien
arvoituksien seesam... (Katsomoon, tuttavallisesti:) Se on selvä
nyt, uskokaa tai ette. (Riisuu takkinsa ja heittää sen maahan, ottaa
nuoralta hameen, painaen sen rintaansa vasten:) Sinä salaisuuksien
peite ja tyhmyreitten ansa... (Sovittaen sen eteensä:) Hoida virkas,
sua käskee äly kirkas. (Vetää housujen tavoin hameen yllensä; ottaa
puseron ja pujottaa sen nokkelasti päällensä; jääden katsomaan
paidanhihojansa, joita puseron lyhyet hihat eivät peitä:) Mutta kädet?
Kädet ovat Eesaun kädet... (Käärii paidanhihansa kokoon, niin että
ne peittyvät puseroon; menee pöydän luo, ottaa peilin ja katselee
itseään huolellisesti:) Ei mitään vikaa, joka päällepäin näkyisi.
Mutta posket... hieman hempeämmiksi. (Hankaa kädellä poskiaan, niin
että niiden maaliläikät tasoittuvat sopivasti; katsoo uudestaan
peiliin:) Jestas sentään, mikä kaino kauneus sinun poskiltasi hohtaa,
Janne parka... (Rientää ottamaan päivänvarjon, levittäen sen ja
nostaen päänsä päälle:) Ja nyt... piiloon pää ja hempeäksi ääni.
(Asettuu riippumattoon; jäljitellen naisen ääntä:) Sopii tulla,
kiireestä kantapäähän on valmis Lempi Sirkiä... (Kuulostelee; jää
äkkiä tuijottamaan housunlahkeisiinsa:) Helkkarissa! Muu kaikki
käy, mutta pukinsorkat on näkyvissä... (Nousee, kiirehtii oikealle;
hädissään:) Saakeli soikoon, nyt on tiukka paikka. (Huomaa kantoa
peittävän liinan:) Ahaa! (Hetken epäröityään:) Hätä ei lue lakia.
(Tempaa kannolta liinan, niin että kaikki sillä olevat esineet lentävät
hujan hajan maahan; liina kädessä:) Mitä tehtäis ei naisen takia?
(Asettuu jälleen riippumattoon, peittää liinalla jalkansa ja varjoo
päivänvarjolla kasvonsa; kurkistaa kerran vielä olkansa yli, ottaa
velton asennon ja jää odottamaan.)


V KOHTAUS.

LEO VILANDER, (puoleksi maalaisesti, puoleksi herraskaisesti puettu,
lihavahko ja tyhmännäköinen papinpoika, tulee hengästyneenä ja
palavissaan oikealta.)

VILANDER (puhuu hieman änkyttävästi:) Neiti Si-si-sirkiäkö siellä
hö-hö-hö... uinailee?

JANNE huokaillen ja valittaen; matkien koko ajan naisen ääntä: Ooh,
älkää häiritkö minua...

VILANDER. Sa-sa-sairastaako se neiti ihan tautia vai... ?

JANNE. Päänsärkyä, hermosärkyä... kroonillista anemiaa ja, ja... Minun
hermoni eivät kestä tätä maalaiselämän karkeutta! Ja sitten... sisäisiä
ristiriitoja...

VILANDER. O-o-onpas siinä tautia kerrakseen. (Lähestyen:) Mutta minä
kun vähän hierasen niskoilta ja nivusilta ja sitten pa-pa-pappilan
saunaan... (Kumartuu Jannen puoleen ryhtyäkseen hieromaan.)

JANNE (omalla äänellään; unohtaen osansa:) Eikä helkkarissa!

VILANDER. Ohhoh...

JANNE (jälleen naista jäljitellen:) Ooh, jättäkää minut rauhaan.
(Ojentaen kätensä peittäen päivänvarjolla yhä tarkemmin kasvonsa:)
Saatte suudella kättäni, mutta menkää, menkää...

VILANDER kömpelösti suudelmaan: Ky-ky-kyllähän minä... Mutta saisikos
tavata jossain rouva Tillonia?

JANNE. Hän on soutelemassa... Killingin saaren ja Jänissaaren... ja...
ja...

VILANDER (mustasukkaisena:) Y-y-yksinkö? Ka-ka-kauppiaanko kanssa?

JANNE. Nuoren, tummatukkaisen, vieraan (matkien änkytystä:)
ka-ka-kavaljeerin kanssa.

VILANDER raivoissaan; liikehtien: Va-va-vai niin! Pe-pe-petoskauppaa...
(Oli kompastua Jannen takkiin; ottaen sen maasta:) Ja si-si-siinä
on sen lurjuksen takki. Vai pa-pa-paitasillaan ne soutelevat
ke-ke-keskellä päivää. O-o-otanpa sen talteen ja se-sel-selkäsaunan saa
sen omistaja pappilan rengeiltä. (Aikoo lähteä.)

JANNE unohtaen taas osansa: Piru vieköön, älä vie!

VILANDER pysähtyen hämmästyneenä oikealle: Ohhoh.

JANNE tekeytyen nopsasti sairaaksi: Ooh, miten päätäni särkee...

VILANDER. Hö-hö-hö... na-na-naiset miehistyvät. Mu-mu-mutta ei meitä
petetä. (Poistuu kiivain askelin oikealle.)

JANNE (vihan vimmassa:) Luuleeko se tolvana, että takiton mies voi
kosia ylhäistä naista? (Ponnahtaa pois riippumatosta: solahuttaa hameen
päältään ja jättää sen maahan:) Ja kehtaa vielä kilpailla _minun_
kanssani ja kaiken lisäksi _minun_ tulevasta morsiamestani. (Sipaisee
puseron yltään ja heittää sen jonnekin taka-alalle; ottaa hyökkäävän
asennon:) Niin se, nään ma, on Suomen maassa, että jos muu ei auta,
niin tappelu auttaa. (Nyrkkiä heristäen oikealle päin:) Herran pojat ja
Kaitarannan Kustaa... Takki tänne! (Ryntää hirmuista vauhtia oikealle;
samassa alkaa taas kuulua moottorin säkytys, entistä lähempää,
lakatakseen jälleen seuraavan kohtauksen alussa.)


VI KOHTAUS.

LEMPI SIRKIÄ, _laihahko ja kalpeahko neiti, sekä_ MARY TILLON,
_pyyleväksi ja koreaksi pyntätty nainen, tulevat oikealta taka-alalle
vilkkaasti keskustellen._

LEMPI. Minä en tahdo lähteä. Älä yritäkään, en tahdo.

MARY _ivallisesti:_ Vai ei mamselli tahdo? Entäpä jos...

LEMPI. Minäkö lähtisin ennen lomani loppua kaupunkiin, joka oli tappaa
minut numeroillaan? (Luettelee nopeassa tempossa puhelinnumeroita:)
2303, 4869, 4052, 6783. Onkos Tilta kotona? Onkos herrasväki jo poissa?
Yks auto Humalistonkatu 1 B. Yks konjakki ja sassiin kanssa, joo, joo,
autolla. Kyllä meillä maksetaan. 3606 prrr... Juu, juu, ukko matkusti
päiväjunalla. Kalle rakas, älä jätä minua ensi yöksi ikävään. Saat
ryypyn kanssa. — Näkemiin... Ooh, koko kaupunki on käynyt minulle
inhoittavaksi.

MARY. Sopii käydä. Mutta täällä alkaa maa polttaa jalkojen alla,
sillä... djenki kaputj ja laskuja joka paikassa...

LEMPI. Minä sinun laskuistasi viisi välitän, sillä minä olen rakastunut
syvästi ja korkeasti...

MARY. Ja eikös matalalta ja leveästi. Ja kehenkäs sitten?

LEMPI. Myllärin nuoreen poikaan. Ajatteles, hämärä mylly ja
unelias akkuna. Hiljainen hyrinä päivästä päivään ja lämmin tuoksu
uutisviljasta, joka soluu ja soluu...

MARY (arkipäiväisesti:) Säkkiin, jauhosäkkiin. Ja mitäs sitten?

LEMPI. Näkisitpäs kun se poika teroittaa myllynkiviä. Kivensirut ja
kipinät sinkoilevat. Käsi on varma ja silmä tarkka. Hän viheltelee ja
hän hyräilee. Ja, oi, hän ei puhu mitään, hän ei muista numeroita, hän
ei lausu numeroita, hän ei soita, hän ei puhu, hän ei tilaa mitään.
Hänellä ei ole mitään paheita ja hänen käsivartensa on voimakas. Oo,
miten hän taitaisikaan sen kiertää hoikan vyötärön ympäritse...

MARY hieman karkeasti: Ja ilman paheita vai?

LEMPI. Ooh... (Heittäytyy loukkautuneen? näköisenä riippumattoon.)

MARY. Niin se nyt kuitenkin on, että asiat tänään reilaan ja yöllä
laivaan. Sinun hoikka vyötärösi kelpaa kyllä johonkin. Voit vipata
apteekkari Bitteriltä, joka kiertää sinua kuin pukki kaalimaan aitaa.

LEMPI syvästi inhoten: Fi donc... mitä sinä ajattelet?

MARY. Rahaa. Ja elämää kanssa. Tämä tyttö on kyllä herroja passannut.
Kumpikos meistä on ollut laivan päällä, Saimaalla, Näsijärvellä ja
Päijänteellä, ja kukas on restorangeissa, Kajaanista Hankoniemeen
saakka, kapinetteja steetannut ja serveerannut kanssa? Minä juuri,
Marja Tillanen, ja minä tunnen tämän elämän koktailit ja muutkin sakat.
Kaupungissa sitä sentään aina jotain ansaitsee, jollei muulla niin
trokaamalla, ja sinne tästä on lähdettävä. Mutta säädyllisesti, se on
ollut minun järkkymätön iteaalini aina ja joka hetki.

LEMPI. Vai säädyllisesti! Onko se säädyllistä, että...

MARY (jyrkästi:) On. Herroilta saa vipata ja niille voi jäädä velkaa.
Niin nekin jäävät. Mutta laskut on maksettava ja kuitti taskuun. Se
on laki restorangissa ja koko elämän hotellissa. Ja sinä vippaat
apteekkarilta ja sassiin kanssa.

LEMPI (melkein kiusoitellen:) Enpäs vippaa! Minä vain rakastan
myllärinpoikaa ja luultavasti... toivottomasti. Sinäpä se olet
miljonäärinleski ja minä olen vain tällainen... seurustelevainen nainen.

MARY (räjähtämäisillään:) Hvai-nee? Tjaa-jaa... Siinä sitä ollaan.
(Asiallisesti:) Hyvä. Riitelemiseen ei ole nyt aikaa. (Myhäillen
tyytyväisenä:) Onpa minulla täällä takataskussa vielä eräs Herran
pienimpiä, joka ei ole hukannut jaloa mielenlaatuaan...

LEMPI. Kauppiasko? Älä luulekaan. Se havittelee vain sinun luultuja
rikkauksiasi, pelastuakseen muijastaan ja konkurssista kukaties.
Koetapas, lähteekö. Ei, vaikka antaisit kunniasi ja maineesi...

MARY (nauraa raikuvasti:) No, niiden laita taitaa olla vähän niinkuin
minun rikkauksienikin. Aion kuitenkin sitä lerppahousuista narria vähän
koetella. Mutta minun ainoa todellinen kavaljeerini on... Arvaapas!

LEMPI. Tietenkin tuo houna papinpoika...

MARY. Eei... sinne päinkään. Minun ainoa pelastava ja uhriin valmis,
todellinen haaveen mies ja ainoa ritarini on, hän on — puotipoika
Janne Kärki. (Nauraen:) Ja hän se saa kalliisti maksaa rouva Tillonin
tämäniltaisen suosion ja armon. (Samassa kuuluu aivan läheltä moottorin
jyskytys, joka nopeasti taas lakkaa.) Jeskandeeraa! Nyt ne... Tämä
kapinetti on Steetattava. (Kääntyy taka-alaa kohti, aikoen korjaamaan
vaatteita pois nuoralta; huomaa samassa koko ympäröivän sekamelskan;
kauhistuen:) Herranjestas, sentään! Katso, nouse katsomaan...

LEMPI kavahtaa pystyyn: Ja minun puuderini ja hameeni...

MARY kävelee vasemmalle; uhkaavassa asennossa: Ja kuka riivattu on
saattanut tämän kaiken tehdä? (Heristää nyrkkiä:) Jospa minä sen
tietäisin...


VII KOHTAUS.

JANNE KÄRKI (samassa vasemmalta, takki päällä, sangen siistinä ja
aidanseiväs kädessä.)

JANNE (koko tilannetta halliten; kohteliaasti kumartaen:)
Palveluksenne, rouva Tillon. Tulen juuri antamasta selkään sille
miehelle, joka on saanut aikaan tämän epäjärjestyksen.

MARY (lähestyen; tervehtii molemmin käsin, kuumasti:) Oo, herra Kärki!
Kuinka kohteliasta ja rohkeaa... Ja ken oli tuo raakalainen?

JANNE (suudeltuaan rouvan kättä; mustasukkaisena:) Teidän ihailijanne!

MARY. Minulla ei ole ketään muuta uskollista ihailijaa kuin... ehkä te,
herra Kärki... (Istuutuu oikealle kannolle.)

JANNE (äärettömän hyvillään; elehtii hetken onnensa ylenpalttisuudessa;
vetää taskustaan pari kolme paperossilaatikkoa; tarjoo rouva
Tillonille:) Saakos olla. Klubia, Maltaa, Fenniaa...

MARY (ottaa koko Klubi-laatikon, josta ottaa yhden paperossin käteensä.)

JANNE (rientää neiti Sirkiän luo, aikoo suudella kädelle,
mutta epäonnistuu pahasti neiti Sirkiän vetäessä kätensä pois;
hätääntyneenä:) Saakos olla Maltaa vai Fenniaa?

LEMPI. Poltan vain Klubia. (Heittäytyy riippumattoon avaten samalla
päivänvarjon.)

JANNE (tekee epätoivoisen liikkeen, juoksee rouva Tillonin luo, ottaa
hänen helmastaan Klubilaatikon ja paiskaa molemmat laatikot kädestään
hänen helmaansa; kiitää Sirkiän luo ja tarjoo; rientää takaisin rouva
Tillonin luo ja sytyttää hänen paperossinsa, sitten neiti Sirkilän luo
ja sytyttää; siirtyy keskinäyttämölle ja sytyttää ylpein elein oman
paperossinsa; hetken vaitiolon jälkeen:) Niin, rouva Tillon, minä kun
saavuin "näin auringonlaskun aikaan" teitä tervehtimään, tapaan tuon
Leo-herran, tuon papinpojan täällä hirvittävässä hävitystyössä. Ja kun
sivistynyt puhe ei auttanut, niin saatoin hänet tuonne pellolle ja
annoin aikalailla selkään...

MARY. Ooh, se oli hänelle oikein. Hän on ollut jo kauan mitä
epämiellyttävimmällä tavalla mustasukkainen... teidän vuoksenne, herra
puukhollari.

JANNE (kumartaen hyvillään:) Palvelukseksenne, rouva Tillon.

MARY (käskevästi:) Antakaapas tuo liina tänne minun polvilleni.

JANNE (ottaa liinan maasta ja levittää sen rouva Tillonin polville,
hyväillen samalla häntä kainosti ja huvittavasti.)

MARY (tökäten Jannea viettelevästi:) Ja nyt, Janne poikani, kokoapas
nuo kapineet tänne minun helmoihini...

JANNE (nauraa hykertää mielihyvästä; hyörii ja häärii ja esineitä
tuodessaan jatkaa hyväily-yrityksiään; siinä touhutessaan:) Kokoanhan
toki, jok'ikisen rippusen ja rahtusen... koko elämäni ajan ja...
helmaan kannan.

MARY (Jannen tuodessa esineitä:) Minun helmaani toki. Ja sinne kun
mahtuu...

JANNE (riemukkaasti:) Mahtuu kun mahtuu...

MARY (mehevästi:) Ja kun annetaan mahtua...

JANNE (melkein hyppien ilosta:) Hellanletta tentään!

MARY (taas käskevästi:) Ja nyt korjaa vaatteet. (Järjestelee tavaroita
liinaan.)

JANNE (ottaa salamannopeasti hameen ja puseron maasta ja ripustaa ne
nuoralle.)

LEMPI (riippumatosta; ärtyneenä:) Ei niitä saa sinne panna, herroja
tulee.

JANNE (närkästyneenä:) Vai herroja? Ketkäs ne ovat herroja neiti
Sirkiän mielestä?

LEMPI (myrkyllisesti:) Kaikki muut paitsi nokikolarit ja puotipojat.

MARY. Tyst likka siellä! Älä sotke meidän hommia täällä. (Jannelle
mielistelevästä) Oikeita herroja ovat vain liikemiehet ja tirehtöörit.
Ja kohta se on Janne-poika tirehtööri... minun tirehtööriin...

JANNE (nauraa hohottaen:) Tirehtööri... afäärissä ja rakkaudessa...

MARY. Kanna tänne ne vaatteet.

JANNE. Ja minä kun kannan. (Tuo hameen ja puseron ja uimapuvut,
sipaisee ohimennessään mielenosoituksellisesti neiti Sirkiän
päivänvarjon maahan ja laskee vaatteet rouva Tillonin helmaan.)

LEMPI on raivostumaisillaan, mutta kavahtaa rouva Tillonin silmäyksestä
ja jää makaamaan.

JANNE (juoksee hakemaan nuoralta pöksyt, panee ne takkinsa alle ja
lähestyy kainostellen rouva Tillonia:) Tirehtöörskä, täällä on vielä
jotain... intiimiä ja tunteellista... Mihinkäs nämä pannaan?

MARY. Samaan kasaan.

JANNE (loukkaantuneena:) Kasaan? Sehän on jotain proosallista...

MARY (hyvitellen viettelevästi:) Mikä on maallista tänään, on huomenna
taivaallista...

JANNE. He-he-hö-höö... ja yöllä... autuasta.

LEMPI (kiukkuisena:) Nostakaa oitis päivänvarjoni maasta.

JANNE (itsepäisesti:) Enkä nosta.

LEMPI. Nostakaa, minä käsken.

JANNE (silmäten rouva Tilloniin; ylimielisesti:) Mikäs käskijä te
täällä olette?

LEMPI (ivallisesti:) On siinäkin kavaljeeri, pyh...

JANNE (rouva Tillanille:) Nostanko ma?

MARY (on sitonut esineet ja tavarat nyyttiin; laskien sen maahan
vierelleen; ohimennen:) Tottahan toki...

JANNE (kiirehtien antamaan päivänvarjon neiti Sirkiälle.)

MARY. Janne poika se hyörii ja häärii, hommaa ja hankkii kaikki mitä
nämä tytöt tarvitsevat. — Eiks niin?

JANNE (totisena:) Juuri niin. Ei tirehtööriksi ilman eestä tulla.


VIII KOHTAUS.

HEIKKI (tulee takaperin vasemmalta, pitää kädessään uistinta ja vetää
perässään kireällä olevaa uistimensiimaa, tätä tuontuostakin nykäisten,
muiden jäädessä ihmetellen katsomaan.)

HEIKKI (päästyään keskinäyttämölle; silmää iskien:) Kauppias, on
tulossa. Hän tulee tätä siimaa pitkin, sillä harasinpa joenmutkan
takana siiman kouraani, kiersin rantakoivun ympäri, ja kauppias
uututtaa nyt selkähaukea, joka on eksynyt Korpijokeen ensi kerran
maailmassa. (Vie uistimen ja kiinnittää sen taka-alalla puun kylkeen:)
Kas niin, sopii kiskoa vaan. (Nauraa hohottaa.)

LEMPI (on kierinyt nopeasti riippumatosta ja lähestynyt Heikkiä;
viehkeästi mielistellen:) Olet hauska poika, Heikki...

HEIKKI. Mutta nyt minä menen piiloon. (Poistuu oikealle.)

LEMPI. Minä tulen samaan piiloon, Heikki! (Kiirehtii Heikin jälkeen.)

JANNE (hetken vaitiolon jälkeen; kooten kaiken rohkeutensa,
juhlallisesti.) Rouva Tillon, saan kosia teitä kaikesta sydämestäni ja
sielustani.

MARY (on istuutunut; ojentaa kätensä; riuskasti:) Tuohon kouraan.

JANNE (laskeutuu toiselle polvelleen ja suutelee onnellisena.)

MARY. Onkos sinulla paljon rahaa?

JANNE (nousee:) Mnjaa, tuota... minulla on kyllä rahaa...

MARY. Menepäs sitten hakemaan kauppiaalta kuitattu lasku, maksa
myllärille ruokalasku ja vuokra ja ompelijatar Lyyli Maikulle hänen
saatavansa.

JANNE (seisoo hetken mykkänä kauhusta; koettaen näytellä rauhallista
naamaa:) Jaha, jaha... puotilasku tekee 2.800 markkaa... (Pelokkaana:)
Ja nuo toiset...?

MARY. Kolme tuhatta riittää. Anna ne tänne.

JANNE. Mutta tietääkös rouva, että...

MARY (ottaa Jannea kaulasta; houkutellen:) Noo, kulta poju, kuka nyt on
kitupiikki... omalle jentalleen...

JANNE (heltyen:) He-he-he-... vai omalle jentalleen...

MARY. Ja sitten kun tullaan kaupunkiin, saat haltuusi kaiken
kapitaalin, minkä vaan pankkitililtäni löydät.

JANNE (äkkiä, asiallisesti:) Paljonkos sitä sitten on?

MARY. No, jaa... vähintäin kolme nollaa perään tuollaisille
pikkusummille...

JANNE (röyhistäen rintaansa:) Siis kolme miljoonaa.

MARY (nauraen; suudellen:) Ja kolme suudelmaa...

JANNE (huumaantuneena:) Ja ne kun maksetaan. (Ottaa lompakostaan tukun
seteleitä ja ojentaa ne rouva Tillonille:) Siinä on. Kolme tuhatta
kolmesta suudelmasta. (Elehtien iloisena:) Ja kolme miljoonaa Janne
Kärjestä itsestään. Se on afääriä se. Ja sellaiseen pystyvät vain
tirehtöörit...

MARY (on istuutunut kannolle, laskettuaan setelit; käskevästi:) Ja nyt,
juokse hakemaan puodista kuitattu lasku.

JANNE _pysähtyen; välittömästi:_ Eipäs minulla olekaan enää rahaa.

MARY (mietittyään hetken:) Mene ja kirjoita lasku ja kuittaus, lyö
liikkeen leimasimella nimi alle ja sen alle oma nimesi.

JANNE. Ei käy, sillä leimasin on kauppiaan rouvan piironginlaatikossa
ja laatikon avain on sen kukkarossa ja kukkaro on alushameen taskussa
ja alushame... sehän on päällyshameen alla. Sieltä ei saa sitä itse
kauppiaskaan muuta kuin... ruikuttamalla. (Istuu vasemmalle penkille.)

MARY (nousten, lähestyen:) Keksi sitten joku keino. (Taputtaen Jannea
poskelle ja silittäen hänen päätään; mielistellen:) Kun on pää kuin
partaveitsi, sukkela ja älykäs ja nerokas... oikea neropatti...

JANNE (iloisesti:) Niin mitäs sitten muuta kuin keksiä vaan! (Nousee,
liikehtii vasemmalle.)

MARY. Ja me kun keksitään.

JANNE (ylpeänä.) Keksitäänpä niinkin. (Tärkeästi:) Mutta mikähän siinä
lienee, että tänä iltana olen tarvinnut puolessa tunnissa enemmän
neroutta kuin tähän saakka koko elämäni aikana?

MARY. Suuri rakkaus voitetaan vain suurella neroudella.

JANNE (yksinkertaisen välittömästi:) Niin se kai siten on... (Siirtyy
hyvin miettivänä vasemmalle; kääntyy äkkiä ylpeänä:) Keksitty,
keksitty, keksitty! Kaikki on selvää. (Istuutuu penkille, ottaa
lompakostaan paperia ja täytekynän, kirjoittaa nopeasti; nousee:) Tässä
on lasku, päivämäärä ja kuittaus. Se taitetaan sopivasti... Kas näin.
Te lupaatte tulkita kauppiaalle hänen luonnettaan nimikirjoituksesta.
Ja hän kirjoittaa, hän kirjoittaa! Ja lasku on maksettu. (Antaa paperin
rouva Tillonille; puoliksi itsekseen:) Ja kaiken tämän keksin minä.


IX KOHTAUS.

LEMPI SIRKIÄ (oikealta kiukkuisen näköisenä.)

LEMPI (melkein itkien:) Se juoksi myllyyn ja pani ovet lukkoon. Minä
tahdon pois täältä, heti, ensimmäisellä laivalla.

MARY (Lempille puoliksi kuiskaten:) Kaikki on kunnossa... (Kaikille:)
Iltalaivalla lähdetään.

JANNE. Me lähdemme täältä kaikki. Mutta sitä ennen kauppiaalle
pieni opetus, karvas pilleri ja kamppaus koipeen, jotta muistaa
minua kyynärpuulla suomineensa ja takapuoleen potkaisseensa, minua,
afäärimiestä ja tirehtööriä...

MARY (on siirtynyt kuulostellen vasemmalle taka-alalle:) Sst. Hiljaa,
hän tulee. (Siirtyy hyräillen vasemmalle, istuu kannolle.)

LEMPI (on heittäytynyt riippumattoon ja peittänyt päänsä päivänvarjoon.)

JANNE (jää odottavana seisomaan vasemmalle etualalle.)


X KOHTAUS.

VELI VINTTURI, (maalaiskauppias, hieman lerppahousuinen ja aviollisessa
liemessä pehmeäksi muokattu, mutta iloluontoinen ja herkkäverinen
viisissäkymmenissä oleva ukko, tulee vasemmalta kelaten uistimensiimaa,
etenee yli taka-alan näyttämön sitä mukaan kuin kela täyttyy, on
sanomattoman synkän ja vihaisen näköinen, ei katso oikealle eikä
vasemmalle.)

MARY (nauraen hyväntahtoisesti:) Sepäs taisi olla mätäkuinen hauki, ui
vettä, juoksee maata ja puuhun kiipee...

JANNE (yhtyen nauruun:) He-he-heipähän... se ilmassa lensi!

VINTTURI (otettuaan uistimen puusta; kääntyy Jannea kohti; hitaasti
lähestyen, vihasta kuohuen:) Kyllä se taisi kävellä kahdella jalalla,
mutta neljällä jalalla se täältä konttaa... (On tullut aivan Jannen
eteen; ärjäisten:) Mitäs sinä, lurjus täällä teet?

JANNE (säikähtyneen iloisesti:) Minä seurustelen ja konverseeraan...

VINTTURI. Ja minä kyllä sinut sortteeraan. (Ottaa Jannea kauluksesta,
kuljettaa vasemmalle ja potkaisee takapuoleen, niin että Janne
lennähtää näkymättömiin.)

MARY ja LEMPI (nauravat täyttä kurkkua.)

VINTTURI (yhä ärtyneenä:) Ei tämä ole mikään naurun asia. Se on
disipliiniä, hyvät naiset.

MARY (lähestyen, ottaen kauppiasta kädestä; hyvitellen:) Älkää nyt
suuttuko, herra kauppias. Viatonta leikkiä, joka saattoi teidät meidän
luoksemme suoraa päätä. Ja Janne parka on aivan viaton...

JANNE, (kurkaten vasemmalta:) Niin, niin, kuulkaas nyt, kauppias. Mitäs
te viatonta rökitätte?

LEMPI (kostonhaluisena:) Sen teki se hirmuinen ja inhoittava
myllärinpoika. Menkää ja antakaa sille niin, että tuntuu...

MARY. Janne tuli tänne vain tuomaan eräitä tavaroita ja...

VINTTURI (voitettuna:) Jaha, jaha... suokaa anteeksi. Sinä Janne, saat
mennä antamaan selkään tuolle myllärinpojalle.

JANNE (puoliksi itsekseen, myrkyllisesti:) Vai niin sinä vanha kehno...
(Vintturille:) Se kävisi kyllä päinsä sangen hyvin, mutta meidän kahden
on nyt viisainta pysyä yhdessä, sillä meitä uhkaa hirvittävä rajuilma
ylemmistä piireistä.

VINTTURI (naisille; nauraen:) Onko tuo poika mennyt päästään vialle?

MARY. Hän tarkoittaa rouvaanne.

VINTTURI (pelästyneenä:) Mitäs sitten hänestä? Onko hän tulossa tänne?
(Siirtyy pakoaikeissa oikealle.)

JANNE. Hän voi olla täällä koska tahansa. Ja kun te hölmistytte hänen
uhkaavan rakkautensa alla, tarvitaan minun kaltaistani...

VINTTURI (ärjähtäen:) So, soo, senkin vintiö! Juokse oitis ja kanna
veneestäni tänne gramofooni. (Jannen viivytellessä astuu uhkaavana
kohti:) Hae, sanon niinä.

JANNE (puikkii vasemmalle.)

VINTTURI (naisille, kohteliaasti:) Hyvät naiset, minulla on teille eräs
ehdotus... Me vietämme tämän illan hauskasti, me lähdemme...


XI KOHTAUS.

AXEL BITTER, (apteekkari, vanhanmallisen keikarimaisesti puettu
herrasmies, tulee oikealta moottorin vääntökampi kainalossa ja pyyhkien
hikeä kasvoiltaan.)

BITTER (hengästyneenä ja palavissaan; jo tullessaan puhuen;
kiihtyneesti:) Mitä pirullist', sanon minä. Minä veivaan ja veivaan...
Moottori käyp' lähtemään. Ja mitä pirullist'? Se seisoo taas. Minä
veivaan uudestaan, se sylkee ja pihisee, se hyrisee ja hyrrää. Ja
saamari soikoon. Se lakkaa taas...

VINTTURI. Kerrankos sitä, kerrankos sitä... Mutta minä täällä aioin
juuri ehdottaa naisille, että me lähdemme sinun moottorillasi
Jänissaaren kallioille. (Ottaen taskustaan reseptin:) Tuossa on
resepti: hela konjakkia, ja toinen madeiraa. Käy, apteekkari,
hakemassa. Minulla on gramofooni. Ja me pidämme tanssiaiset siliällä
kalliolla, kaukana maailman murheista ja... peloittavista ihmisistä.

BITTER. Mitä pirullist', kun minun piti juuri selittää, että veivaan ja
veivaan ja annan lopulta sille ryypyn. Mutta mitä pirullist', se seisoo
ja seisoo. Ja kun katson säiliöön, on bentsiini lopussa, se on vuotanut
pois. Ymmärrätkös, säiliössä on reikä... (Siirtyy Lempi Sirkiän luo,
suutelee rakastuneesti tämän kättä ja jää keskustelemaan. Samassa alkaa
vasemmalta, aivan läheltä kuulua gramofoonin soittoa.)


XII KOHTAUS.

JANNE (tulee vasemmalla, kantaen gramofoonia, jotain laulukappaletta
soittaen; vie gramofoonin oikealle, kannolle, viheltäen sen säveltä
iloisin naamoin.)

VINTTURI (sulkee heti gramofoonin, Jannelle:) Koko kylähän sen täältä
kuulee. Me lähdemme minun veneelläni matkaan. Janne-poika on kova
soutamaan.

JANNE (tekee epätoivoisen liikkeen.)

LEMPI (Bitterille kärsimättömästi:) Ei, ei herra apteekkari, olen
pettynyt, olen onnettoman rakkauden uhri, en tahdo lähteä mihinkään,
en tee mitään enkä salli mitään, jollette keksi jotain hauskaa...
Kuuletteko? Hauskaa.

BITTER. Armollinen neiti, sallitteko minun laulaa teille rakkauden
laulun?

LEMPI (innostuen:) Laulakaapas... Ja kaikkien herrojen on laulettava
laulu, itkettävä laulu onnettomasta rakkaudesta.

VINTTURI. Osaan minkä kyllä "Reisusällin laulun" ja "Iitin Tiltun".
Mutta minun täytyy laulaa ne hiljaisella äänellä, sillä akkani
tuntee sen muuten vaikka kilometrin päähän. Se tykkää, nääs, kovasti
musiikista, varsinkin omasta äänestään...

MARY (Jannelle mielistellen:) No jaa, mitäs se Janne-poika laulaa?
(Taputtaen poskelle; näytellen rakastunutta ja pitäen samalla
kauppiasta silmällä:) Tietenkin oikean serenaadin nuoresta ja
onnellisesta rakkaudesta...

VINTTURI (mustasukkaisena:) Eipäs se Janne parka osaa laulaa enemmän
kuin räkättirastas tai variksen poika.

JANNE (myrkyllisesti:) Kummallista miten tämä kauppias pyrkii
minua sortamaan (lähestyy voitonvarmana rouva Tillonia:) varsinkin
rouva Tillonin silmien edessä... Ettenks' osaa? Minä taidan laulaa
yhtä hellästi kuin Iivari Kainulainen tai kansanlaulaja Iisakki
Hakkarainen... (Siirtyy gramofoonin luo ja alkaa järjestellä levyjä,
asettaen niistä yhden koneeseen, salaperäisen ja voitollisen näköisenä.)

VINTTURI (pitää salaa silmällä Jannen hommia, menee hetken kuluttua
gramofoonin luo ja muuttaa leveästi nauraen toisen levyn Jannen
asettaman tilalle.)

MARY. Siis kolmen herran kilpalaulanta kahdesta naisesta ja voittaja
saa minun kädestäni palkinnon, jonka laatua ja määrää ei paljasteta
ennen auringon laskua. Kelpaakos?

BITTER ja VINTTURI. Loistavaa! Suurenmoista!

JANNE. Ja voittaja seisoo tässä.

BITTER ja VINTTURI (räjähtävät nauramaan.)

LEMPI. Esiintymisjärjestyksen määrää arpa. Sassiin tänne, vetämään
pitkää tikkua. Ken pisimmän saa, on eka. (Herrat vetävät arvan.)

JANNE. Tässä on eka. Ja minä aion laulaa lepikon siimeksestä, sillä
synnynnäinen kainous, nähkääs...

LEMPI (yhä riippumatossa lojuen:) Yyks, kaaks, kol-me. No, alkakaa.
Yyks, kaaks...

MARY. Ei vielä, ei vielä. Sitä ennen minä tahdon ennustaa kauppiaalle
koko tulevan elämän hänen nimikirjoituksestaan... (Viettelevästi:)
Kahden kesken, tuolla pientareen lehvistöissä... Tahdotteko?

VINTTURI ihastuneena: Sitähän minä juuri tahdonkin.

JANNE (lähestyen uhkaavasti:) Vai niin, vai tahdotaan, täällä jotain
ilman, että...

VINTTURI. Kynä tänne. Ja paikalla, senkin tolvana.

MARY (on ottanut esille paperin ja tekee merkkejä Jannelle.)

JANNE hyrähtää nauramaan ja antaa täytekynän Vintturille, joka
kirjoittaa nimensä rouva Tillonin paperiin.

MARY (tarttuen Vintturin käsivarteen; molemmat poistuvat keskustellen
oikealle.)

BITTER (jatkaa innokkaasti keskustelua Lempi Sirkiän kanssa.)

JANNE (keskinäyttämölle; katsellen poistuvien jälkeen:) Kyllä osaa olla
tuo naisihminen rakastuneen näköinen ja petos sydämessä... (Katsomoon;
hyvätuulisesti:) Mutta se se vasta on hauskaa, että muita petetään
ja meitä ei. (Katselee varovasti ympärilleen; toteaa apteekkarin
keskustelevan innokkaasti ja seisovan selin näyttämölle päin; ottaa
gramofoonin kainaloonsa, iloisen tuttavallisesti katsomolle:) Totta on,
että laulaa en osaa. (Taputellen gramofoonia:) Mutta Iivari Kainulainen
laulaa kohta puolestani, että maailma raikuu. Ja Janne Kärki nolaa
ja nujertaa kauppiasparan, lyö viimeisen naulan hänen rakkautensa
ruumiskirstuun... Ja itselleni? Kolme miljoonaa, mukavan muijan ja
ruhtinaallisen rouvan... (Poistuu ilosta hykertäen vasemmalle, josta
palaa nopsasti takaisin kuuntelemaan Lempi Sirkiän ja apteekkarin
keskustelua.)

BITTER (on näyttänyt hiljaisen keskustelun aikana aste asteelta yhä
enemmän hermostuvan; levittäen toivottomana käsivarsiaan:) Mitä
pirullist'... olette uppiniskaisempi kuin... kuin...

LEMPI (pahankurisesti nauraen:) Kuin äskeinen moottorinne.

BITTER. Jaa, jaa, mitä pirullist'... minä veivaan ja veivaan, se
pyörähtää kerran ja seisoo taas. Minä kierrän ja pyöritän, sata kertaa,
tuhat kertaa... se pihahtaa ja paukahtaa. Ja lakkaa taas... Hanat avaan
ja hanat suljen, ruuvit kierrän auki ja kierrän kiinni. Kuin kuollut se
makaa...

LEMPI (nauraen:) Katsokaas, kun moottori on vanha ja bentsiinisäiliö
on vuotanut tyhjiin... (Ponnahtaen pois riippumatosta:) Turha vaiva.
(Nauraa helakasti.)

BITTER. Mitä pirullist'...

JANNE osoitellen sormillaan apteekkarista lähtien: Ja summa summarum.
Hän rakastaa häntä, mutta hän ei rakasta häntä, sillä hän rakastaa
toista, mutta tuo toinen ei rakasta häntä, vaan erästä toista ja toinen
hänet ottaa. (Osoittaen oikealle:) Ja katsokaas tuonne: hän rakastaa
häntä, mutta hän ei rakasta häntä, vaan erästä toista... (Lyöden
rintaansa) Ja tämä toinen hänet ottaa! Kas, rakkauden afääritapaa on
olla viisaasti hullu ja hullusti vapaa.


XIII KOHTAUS.

VINTTURI (ryntää oikealta kuin takaa-ajettuna, juosten suoraan Jannen
syliin, niin että molemmat ovat mennä nurin.)

VINTTURI. Sata miestä mustanaan... peltoa pitkin...

JANNE (katsoen oikealle:) Viisi miestä mustanaan ja seipäät kourassa.

VINTTURI. Katsopas, onko minun akkani niitä johtamassa.

JANNE. Papinpoika on kenraalina, ja pappilan renkipojat armeijana. Se
on rankaisuretkikunta minua vastaan.

VINTTURI (kokonaan vapautuneena:) Ahaa... no se nyt on pikkuinen asia
ottaa selkäsauna miesten kädestä, toista se olisi, jos...

JANNE (myrkyllisesti:) Vai niin, vai sillä tavalla? Mutta minä en
saakaan selkääni turhan vuoksi, niinkuin eräs narri, jolla vielä tänä
iltana on rukkaset kourassa ja kukkaset selässä.

VINTTURI (räjähtää nauramaan.)

VILANDER (oikealta näkymättömistä:) Ketjuun... mars!


XIV KOHTAUS.

ROUVA TILLON (oikealta.)

MARY. Mikä sitä pappilan herraa oikein riivaa?

JANNE (varovasti:) Mustasukkaisuuden mato ei anna rauhaa hänen
sielulleen. (Ylevästi:) Mutta minä olen polkeva rikki sen käärmeen
pään... älyllä. Olkaa rauhassa, hyvät naiset. (Kaikki muut paitsi Janne
siirtyvät vasemmalle.)


XV KOHTAUS.

LEO VILANDER (uhkaavana oikealta.)

VILANDER (osoittaen Jannea:) Ahaa, nyt et pääse ko-kokouristani, olet
saarrettu edestä ja takaa.

JANNE (kylmän kohteliaasti:) Olette varmaan erehtynyt, hyvä herra.

VILANDER (ällistyneenä:) E-e-etkö muka tunnusta, että löit tuolla
pellolla minua takaapäin seipäällä päähän ja veit tuon takin, joka nyt
on pä-pä-päälläsi?

JANNE (yhtä kohteliaasti:) Valitettavasti en voi muistaa mitään
senkaltaista urotekoa suorittaneeni...

VILANDER (Lempi Sirkiälle:) Mutta neiti Sirkiä voi to-to-todistaa, että
kun hän äskettäin lepäsi riippumatossa ja minä kävin hänen luonaan,
niin ke-ke-keskusteltuamme...

LEMPI. Mitä röyhkeätä valhetta? Kuinka te uskallatte? Minä en ole
nähnyt teitä koko päivänä enkä vaihtanut teidän kanssanne sanaakaan...

JANNE (voitollisesti:) Näin ollen sitoo minun järkeni teidät
vangikseen. Jos luulette nähneenne täällä neiti Sirkiän, joka saapui
tänne vasta myöhemmin rouva Tillonin seurassa, on myöskin minun teille
antamani selkäsauna vain harhanäky, aistihairahdus. Ymmärrättekö?

VILANDER (yhä nolompana:) Entäs tuo takki, joka on pä-pä-päälläsi?

JANNE. Oma takkini, hyvä herra. Ja voisin sanoa teitä takinvarkaaksi,
jos haluaisin. Tämän toi minulle eräs sangen hyvä ystäväni, joka sanoi
sen teiltä riistäneensä... Toivottavasti kykenette käsittämään näin
yksinkertaisen asian ja lakkaatte säikyttämästä viattomia naisia.

VILANDER. Ky-k-y-kyllä, mutta...

MARY (ottaen Vilanderia käsivarresta; mukaansa tempaavasti:) Ei nyt
enää mitään muttia, Leo herra... Meillä on nyt kilpalaulanta, suuri
serenaadi, ja neljä kavaljeeria kilpailee kahdesta naisesta...

VILANDER (kokonaan voitettuna; innostuen:) Si-si-siinä tapauksessa...
käsken armeijani pe-pe-perääntymään.

VINTTURI. Älä hiivatissa... anna poikien pitää vahtia ja minä annan
niille käskyn, ettei yhtäkään naisenpuolta saa päästää ulos eikä
sisälle, eikä varsinkaan sisälle. (Poistuessaan oikealle:) Se on
turvallisinta sillä tavalla, ulkonaisen hyökkäyksen varalta...

JANNE (keskinäyttämölle, vetäen kaikkien huomion puoleensa:) Hyvät
naiset ja herrat! Ennenkuin minä lähden voittamaan (katsoen hellästi
rouva Tillonin puoleen:) elämäni viheriöitsevintä seppeltä, sallikaa
minun osoittaa teille, että tänä iltapäivänä on heikossa asunut älyn
väkevyys. — Enkö minä saapunut tänne kuin... kuin lähetyssaarnaaja
Ovambomaalle, jossa minun piti pelkällä hengen voimalla kääntää
naisten sydämet kuin vesiojat ja tuhota (katsoen herrojen puoleen:)
mustat viholliseni tulella ja miekalla, hengen tulella ja järjen
säilällä nimittäin... Aluksi täytyi minun murskata naisen sydän, se
on: tuhota mennyt elämäni. Ja sitten... minun täytyi hameessa vaeltaa
ja haastaa naisen äänellä, taivuttaakseni (katsoo ylimielisesti
Vilanderin puoleen:) erään aarniometsän pedon tahtoni mukaan. Ja minun
yltäni ryöstettiin takki, mutta voimallinen käsivarsi toi sen minulle
takaisin. Sen jälkeen minä sain steetata ja passata Ovambomaan ihaninta
naista ja pelastaa hänet älyn voimalla karhujen luolasta, niin että ne
nyt makaavat voitettuina kuin karitsat...

VINTTURI (on tullut puheen alkupuolella oikealle; epäluuloisesti:)
Mitäs, sinä poika, täällä oikein saarnaat?

JANNE (jatkaen kuin mitään kuulematta:) Ja enkö minä saanut musertaa
kokonaista armeijaa paljaalla älyllä, joka hölmistytti sen kenraalin
suureksi tolvanaksi? — Ja kun minä nyt myöskin taiteessa olen
osoittanut itseni arvolliseksi suureen rakkauteen, niin, kun minä
nyt... niin tuota... kuunnelkaa, tarkasti, sillä nyt se alkaa...
(Poistuu vasemmalle voitollisen näköisenä.)

VINTTURI. Tekikös se lurjus meistä pilkkaa?

VILANDER. Mi-mi-minusta tuntuu, että...

MARY. Sst, hiljaa...

VILANDER... että hän ta-ta-tarkoitti minua sillä... to-to-tolvanalla.
(Samassa alkaa kuulua räikeää gramofoonin soittoa aivan läheltä, eikä
edes laulua, vaan — _torvisoittoa_, kaikki seisovat ällistyneinä.)

VINTTURI alkaa nauraa hohottaa, muut yhtyvät.


XVI KOHTAUS.

(Samassa alkaa naurun ja gramofoonin ääneen sekaantua taustalta
kuuluva toraisa melu. Gramofooni ja nauru lakkaa äkkiä ja rouva) VIENO
VINTTURIN (riitaisa ääni vaimentaa renkien kiellot ja estelyt, ja
samassa hän ryntää näyttämölle, syöksyen suoraan Vintturin luo, jota
tarttuu kauluksesta kiinni.) LYYLI MAIKKU (saapuu pian hänen jäljessään
ja tämän jäljessä) JANNE KÄRKI.

VIENO miehelleen: Sinä lerppahousu ja syntisäkki, sinä
hepsankeikaleitten häntyri ja narri! Ettes häpeä... (Muille herroille:)
Ja samoja narrinaamoja olette kaikki, niin papinpojat kuin puotipojat
ja pillerimaakarit... (Kävelee leveänä etualalla; kääntyy ja käy
edestä hajoovan joukon keskitse taka-alalle; kädet lanteilla:) Hjaa
jaa... tulin tänne hyvän hyvyyttäni, vetämään teitä ylös häpeän ja
riettauden suosta. (Naisille:) Niin, niin, hyvät ryökkinät ja rouvat,
turha muikistella. Kyllä teidät tunnetaan. Otettiinpa selvä ja selvä
tuli. (Herroille:) Tiedättekös, keitä te olette miljonäärinleskinä ja
mamselleina pokkuroineet ja hännystelleet? (Osoittaen rouva Tillonia:)
Tuo tuossa on Marja Tillanen Haukiputaalta, passaa herroja kaupungin
restorangissa, joka nyt on suljettu viinan myönnistä ja viinan
hallussapidosta. (Lempi Sirkiää tarkoittaen:) Ja tämä mamselli tässä...
pikkuruinen numeronpiipittäjä saman kaupungin sentraalissa. Niin että
nyt sopii tehdä sitä lähempää tuttavuutta. (Ojentaen laskun Marja
Tillaselle:) Mutta tässä olisi lasku!

MARJA (saaden takaisin koko puhetaitonsa; vetäen esille oman kuitatun
laskunsa; purevasti:) Kuinkas moneen kertaan Vintturin kaupassa oikein
näitä laskuja maksatetaan? Siellä meidän restorangissa on tapana
maksattaa vain yhteen kertaan. (Näyttää kuittausta:) Osaattekos lukea?
"Kuitataan. Veli Vintturi."

VINTTURI (keksien pelastustien; viattomana:) Rakas vaimoni, minä en
ollenkaan voi käsittää sinun menettelyäsi. Minä kun kuulin, että naiset
matkustavat, tulin tuomaan tänne laskun ja...

VIENO. Onkos rahat taskussa kanssa?

VINTTURI (ärtyneenä:) No missäs ne sitten muualla olisivat.

VIENO. Vai niin, noo... Mitäs siinä sitten muuta kuin...

LYYLI. Mutta lasku se on vielä minullekin maksamatta!

MARJA (ojentaen Lyylille rahaa; purevan kohteliaasti:) Tehkää hyvin,
neiti Maikku.

JANNE (itsekseen; hammasta purren:) Hellanletta sitä rahan paljoutta
ja viekkauden määrää...


XVII KOHTAUS.

HEIKKI (tulee oikealla hitaasti, synkän näköisenä.)

MARJA (työntää Heikille tukun rahoja kouraan:) Ja siinä on sinulle
vuokra- ja ruokarahat. Vie mammallesi! (Ottaen oikealta nyytin
kainaloonsa:) Ja nyt, hyvä herrasväki, nyt nämä tytöt lähtevät...
Ja muistakaa minun sanoneeni (erikoisesti Jannelle:) että
Töykänän herrojen älyparka on vain varpusen viserrystä tällaisten
kesäpääskysten rinnalla. Ja pankaapa mieleenne, (rouva Vintturille:) te
tohvelisankarin kovakourainen rouva, että Marja Tillanen on ollut ja
tulee vielä olemaankin _monen miljonäärin leski_! (Poistuu remseesti
oikealle jäljessään Lempi Sirkiä.)

VINTTURI (tuijottaa surkeana naisten jälkeen.)

BITTER ja VILANDER (katoovat hiljaa hiipien vasemmalle.)

VIENO (miehelleen:) Ja vieläkös sinä siinä toljotat? Kotiin, mars!
(Lähtevät, Vintturi edellä ja rouva jäljessä, poistuvat vasemmalle
taka-alalle.)

JANNE jää seisomaan nolona vasemmalle etualalle ja katsoo surkeana
Lyyli Maikkua.

LYYLI (lähestyy askel askeleelta Jannea, käyden sitä säälivämmäksi mitä
surkeammaksi Janne; tökäten hyväilevästi:) Ei nyt surra enää, Janne...

JANNE (syvästi syyllisyyden tunnossa:) Mutta milläs minä nyt maksan
sinun ompelukoneesi, kun puijasivat multa kaikki säästörahani...

LYYLI (iloisen reippaasti:) Sepäs kun on maksettu jo! Ja nyt sitä
mennään minun mökilleni... polkuja pitkin...

JANNE (hykertää leppoisaa naurua.)

HEIKKI (joka on istunut synkkänä kannolle; Lyylille:) Eipäs se
tullutkaan... Kapalaukeen Suoma myllylle. Heittänyt se on tämän pojan...

LYYLI. Eipäs ole. Se istuu aittansa portailla ja vuottaa sinua auringon
laskiessa. Niin käski sanomaan.

HEIKKI (nousee kokonaan muuttuneena, astuu pari askelta vasemmalle,
kurkkaa puiden lomitse; suuressa ilossa; osoittaen kädellään:) Ja
ihanhan se on siellä... laskemaisillaan. (Juoksee Lyylin ja Jannen ohi
oikealle hurjaa vauhtia.)

LYYLI (osoittaen jo kaukana juoksevaa Heikkiä: Jannelle, nauravasti:)
Katsos, Janne. (Läheisesti:) Ja kuulepas, Janne, tässä maailmassa ei
taida olla mitään niin vaarallista kuin elämän koreus ja liian hyvä
sydän.

JANNE. Ja liian hyvä äly! Se jos painaa laukkaa ja neliä, tulipas —
koira vieköön — kallista peliä... (Lähtevät oikealle.)

Väliverho.




*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78466 ***