Oli kolme wiisasta tietäjää
maanpiiriä laajalti waeltamassa.
Näki paljon he ihmeteltäwää
oli tärkeitä töitä he todistamassa,
ja kaikesta oppia tahtoi he jotain
kuin oppia ihminen woi.
He palatsijuhlissa filosofoi,
he yöpyi suojassa köyhäin kotain,
wäen kanssa leipänsä jakaen siellä.
Niin kauwan he kiersiwät maailman tiellä
ett' oliwat witkaan wanhenneet
ja hiljaisiksi wiisastuneet.
Taas joulun aikana kerrattain
he walossa tähtien tuikkiwain
yhä hankea kahlaten horjui.
Oli illan hetki jo yllä.
He kolkutti owia kyllä,
mut portailta heidät torjui
kaikk' isännät, emännät, piikaiset.
Oli täynnä jo kaikki huonehet,
oli kuusia, kynttilöitä.
Ei kaiwattu häiritsijöitä.
Ja miehet kulkiwat allapäin.
Tuwan pienen luoksi he joutui näin.
Tupa kurja, mut sen yläpuolla juuri
oli tähti kirkas ja suuri.
He astuiwat tölliin, toiwottain
hywän illan ja joulun rauhan wain.
Ja katso — he saiwat olla yötä
sen perheen köyhyydessä myötä
parin nuoren jatkona, jok' oli siellä
sekin sattuman tuomana, kulkutiellä,
pien' wastasyntynyt matkassaan,
joka hymyten nukkui pahnoillaan.
Ja se haasteli ensimmäinen mies,
se waalea, lempeäsilmäinen:
"Pien' piltti, sa siunaama köyhyyden,
sun ihana olkoon elämänties,
tule paremmaksi meitä.
Ota siunaus paljon kokeneen.
Ole altis iloon ja rakkauteen,
älä lapsenmieltäsi heitä,
waan ole se uusi ruhtinas,
jonka waltakunta on taiwahass'.
Nyt oot sitä sangen liki.
Pysy yhtä likellä iki."
Nyt hawahtui toinen kulkija wasta,
mies mustapintainen, katsoi lasta:
"Se on turha ja wäärä siunaus.
Jos puuttuwa sult' on uskallus
woit luottaa oljenkorteenkin,
miks' et siis kernaasti taiwaihin.
Mut parempi silti olla wois
jos koskaan et tänne syntynyt ois.
Jos halunnet altis olla ja wakaa,
pian löydät itsesi wihojen takaa
ja sydämes läwitse miekka käy
eik' ystäwää sun tielläsi näy.
Niin, parempi, jos et syntynyt ois.
On turhuutta kaikki ja hengen waiwaa.
Ole wiisas piltti ja kuole pois,
ja riemuitse, kun mato silmääs kaiwaa."
Mut kolmas oudoista kulkijoista,
joka näytti wanhimmalta noista,
niin kun oli harmaja, köyryks käynyt,
myös terwehdyksin hän esittäy nyt:
"Näin wiisaasti koska rupatetaan
kai minäkin sanasen sanoa saan?
Hywä ei ole syntyä rikkauteen,
wiel' huonompi kaiken puutteeseen.
Mut hywääkö huttua pyydämme täältä
ja kermaa lihawan maidon päältä?
Ei toki. Kai tahdomme jotain kyllä,
me tahdomme tulla wiisahiksi,
tänäpäiwänä eilistä kauniimmiksi
ettei suru ankarin meitä yllä,
suru olemisen, suru turhuuden.
Miks manaisin sinua, lapsonen,
jos poikkesit tähänkin maailmaan
kun et wain ijäksi lapseks jääne.
Elä warttuen! Uskalla kentille maan
kun tuskan painossa hengittää ne.
Älä ruikuta wierellä erheittesi.
Suo armo muille ja itsellesi.
Ole uskalias, ole suora ja wakaa,
puhu edestä samaa kuin puhut takaa.
Koe etsiä Jumala itsestäs
ja niin myös lähimmäisestäs.
Teon milloin sattunet löytään hywän,
niin pienoisen kuin hiekanjywän,
se arwoonsa nosta, ja nähdä saat
miten kerran se kylwää kaikki maat.
Ei — ehket näe että koskaan se itää,
mut silti sun siihen uskoa pitää.
Woi katkera olla elämän koulu,
mut kerran on wuodessa sentään joulu,
ja silloinhan pilttiin uskotaan,
joka meidän jälkeemme kylwää maan."