*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75305 ***

language: Finnish




KOKOUKSESTA PALATTUA

Yksinäytöksinen kuvaus


Kirj.

VÄINÖ KATAJA





Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1909.




Henkilöt:

Valmari |
Ukkola, | talonisäntiä.
Eeva-Priita, Valmarin emäntä.
Hanna, Valmarin tytär.
Perälän Ville, pienen talon poika, käynyt kansanopistoa.
Herralan Kustaa, ison talon isäntä, vanha nuorimies.

Tapaus Perä-Pohjolassa.



Näyttämö: Kamari Valmarin talossa. Vanhanaikainen huonekalusto.
Molemmilla sivuilla ovi. Perällä akkuna, jossa on kukkia ruukuissaan
ja jonka luona pöytä, jossa kirjoja y.m. Vasemmalla oven ja ikkunan
välissä sohva.

_Hanna_ (Istuen yksin pöydän vieressä selaillen kirjaa.) Niin. Nyt ovat
taas tämän päivän työt meijerissä tehty. Nyt olisi jälleen aikaa Vähän
lukeakin. Mutta miksi eivät ajatukseni oikein pysy koossa ja miksi
olen niin kummasti levoton? Tänäänhän on tuo merkillinen kokous, jossa
kunnalta tahdotaan apua kansanopistolle. Nyt kai parhaillaan siellä
väittelevät, sillä varmastikin ukot taas vastustavat kansanopistoa.
Lieneekö muita kun Ukkolan isäntä, joka kansanopistoaatetta kannattaa
ja sen puolesta parhaansa koettaa. Miten käynee Villen toiveiden?
Hän on ollut niin varma voitostaan, on luottanut, että yhä useamman
ja useamman silmät aukenevat näkemään mikä hyöty on sivistyksestä ja
opista, ja että kansanopisto kyllä saapi kannattajia kunhan ukot saavat
käsityksen siitä mitä kansanopisto oikeastaan
on ja mitä hedelmiä se on muualla tuottanut Ville parka! Sinä et
aavista kuinka taipumattomia ja itsepäisiä meidän ukkomme ovat ja
kuinka he halveksivat kaikkea oppia. Mutta koeta parhaasi jalo poika!
Kuinka mielelläni rientäisin avuksesi, kuinka mielelläni uhraisin
kaikki, että saisit voiton, että saisit pitäjäläisemme suostumaan
avun antoon kansanopistolle! Sinun ansiotasi olisi se kaikki. Mutta
pahoin epäilen, — ja taas toivon, olen kuin lastu laineilla. Oi, kun
saisi varmuuden. Olihan kyllä puheesi jonka kokouksessa aiot pitää
erinomainen, kun sitä vaan kuunneltaisiin ja ymmärrettäisiin. Oi,
kun onnistuisit! Isäni on tähän asti ollut kiivaimpia kansanopiston
vastustajia. Tänä aamuna kuitenkin oli hän vähä lempeämmällä tuulella.
Mutta en usko hänenkään myöntyvän. Niin kunnon ukko kuin hän onkin, on
hänellä kuitenkin omat vanhat mielipiteensä, joista ei leikillä näytä
luopuvan.

_Eeva-Priita_: (Tulee vasemmalta.) Kuulin, että Herralan Kustaakin
oli mennyt kokoukseen. Varmaan hän nyt tulee meille siinä tärkeässä
asiassa. Sinä ymmärrät Hanna. Semmoinen mies ja niin vankan talon
isäntä. Sinä, joka olet nuorin tyttäristäni saat kaikkein rikkaimman
miehen. Vaikka hyvin toimeentulevia miehiä ovat muutkin vävymme,
vaan Kustaa sentään on varakkain (Istuu sohvalle lähelle
Hannaa.) Kustaa on asiasta minulle puhunut ja mainitsin minäkin sen
verran ettei meiltä nuorinta tytärtäkään panna tyhjänä miehelään.
(Kuiskaamalla.) Et tiedäkään että sinua varten ovat uudet kangaspuut
käymässä. Sopiihan sinun Kustaalle, noin kautta rantain, mainita
villoistasi, jyvistä ja muista.

_Hanna_: Mutta voi äiti kulta, kuinka teidän ajatuksenne ja mielenne
pyörivät tuossa tavarassa ja rahassa. Ettekö ymmärrä, ettei elämän onni
niistä riipu! Ja kuka tietää tahtooko Herralan Kustaa minua?

_Eeva-Priita_: Miks'en minä tiedä, koska Kustaa on asiasta minulle
puhunut ja kuului kylälläkin kehuneen, ettei hän muista huolikaan
kuin sinusta. Mitä sanoit? Riipu elämän onni! Mistä sitten? Taitaisit
pian kyllästyä semmoiseen onnellisuuteen, kun joutuisit taloon, jossa
ei ole kun jokunen lehmäkisura navetassa ja aitta tyhjä, että hiiret
tappelevat. Hyvinpähän tulevat toimeen sisaresikin, mutta minä ja isäsi
heidät miehelään toimitimmekin.

_Hanna_: Ei liene isä sekaantunut niihin asioihin, niin olen kuullut.
Ja onnetonta ja ilotonta kuuluu sisar Maijunkin elämä olevan, vaikka
isossa Heikkilässä on emäntänä...

_Eeva-Priita_: Kyllä Maijukin elämäänsä tottuu. Vaan ajattele sinä
sitä seikkaa, että Herrala on muhkein ja rikkain talo mitä täälläpäin
on ja Kustaa itse siisti mies.

_Hanna_: Mutta jos minä en huoli Kustaasta kaikkine hyvyyksineen.

_Eeva-Priita_: Enkös arvannut! Sinä olet uppiniskainen aina ja isä
hupsu kun pani sinut siihen kansakouluun, niin siellä sinä juonikkaaksi
oikein opitkin.

_Hanna_: Olenhan tehnyt työni ja toimeni ja ollut kuuliainen myös!

_Eeva-Priita_: Olet niinkin. Vaan miks’et sitten nyt ole kuuliainen kun
Vanhempasi omaa parastasi tahtovat?

_Hanna_: Sentähden että käsitän sen olevan ainoastaan minun asiani.
Minä otan miehekseni sen, jota rakastan.

_Eeva-Priita_: Kuka sitten on pulskempi mies kuin Kustaa? Eikö häntä
voisi rakastaa! Semmoinen susiturkkikin kuin suurimmilla herroilla!

_Hanna_: (Nauraen.) Ja niin kankeat viikset kuin rautalangoista.

_Eeva-Priita_: Vai niin! Sinä pilkkaat! Minä ymmärrän yskän. Sinulla on
tuttavuutta Perälän Villen, tuon tyhjäntoimittajan kanssa. Köyhä rotta!
(Hyvillään.) Mutta luultavasti hänet nyt ajetaan pois kokouksesta, kun
sinnekin tunkeutuu niitä puheitaan pitämään ja yrittää vanhemmatkin
saada seuraansa samoinkuin koko kylän nuoret siihen nuorisoseuraan on
saanut yhtymään. Mutta eivät suuret sanat suuta halkase. Ja jos vielä
meille tulee, niin...

_Hanna_: Mitä pahaa on Ville teille taikka muille kyläläisille tehnyt?

_Eeva-Priita_: Pahaa! Eikö ole siinä jo kylliksi, että hän hommasi sen
seuran, jossa sinäkin yhtä mittaa lennät ja viekasteli piiatkin siihen,
etteivät jouda töitään tekemään, mutta ovat kuin hupsut. Ja siellä
kaikenlaista jumalattomuutta harjoitetaan.

_Hanna_: Olenhan jo tuhat kertaa sekä teille että isälle selittänyt
nuorisoseuran tarkoituksesta. Ja Perälän Ville on jaloin poika, jonka
tunnen ja hänen lämpimät aatteensa kyllä kerran vielä voittavat.

_Eeva-Priita_: Mutta kuka kiittää häntä siitä, että hän puhuu
ja selittää ja tyhjää toimittaa ja joutuu lopulta luultavasti
Vaivaishoidon niskoille hänkin, samoin kuin enonsa Tölppö-Sakari...

_Hanna_: (Kiivaasti.) Sakarin tila oli toinen, hän oli köyhä. (Itsekseen
itkien.) Voi, että pitää olla äiti, jota täytyy halveksia niin
syvästi, niin syvästi...

_Eeva-Priita_: Niinpä niin. Itkun sinä panet sitten perään. (Ottaa
Hannan äsken pitämän kirjan.) Ja näitä sinä luet pienessäkin välissä
ja näistä sinä joutavia opit. Ei tämmöisten lukeminen ketään hyödytä.
Työ ja toimi, se tässä maailmassa ihmisiä elättää. Eläkä pusertele
kyyneleitä enään. Sanon sen sinulle vielä kerran, että kun Kustaa
tulee, niin...

_Hanna_: (Ottaen nenäliinan silmiltään; kiivaasti.) Niin minä häpäsen
hänet samoinkuin hänkin on häpäissyt Perälän Villen. Semmoinen tyhmä
tomppeli!

_Eeva-Priita_: Noh, noh. Sinulla näenmä on isäsi kiivas luonto. Mutta
katsotaanpas, katsotaanpas. (Menee vasemmalle.)

_Hanna_: Voi äiti raukka kuinka raaka ja tietämätön olet. (Ulkoa kuuluu
kulkusten ja aisatiu'un ääniä ja pidätys: ptruu ptruu.)

_Hanna_: (Rientäen akkunaan.) Se ei ollut meidän aisakellon ääni, mutta
kenen sitten? (Katsellen ulos.) Hm. Tuossa hän nyt jo on! Herralan
Kustaa...

_Eeva-Priita_: (Tulee läähättäen vasemman puoliselle ovelle.) Kustaa
tuli. Muista sanani! Komea on hevonen ja pisla-valjaat! (Katoaa.)

_Hanna_: No, tuleppas mokoma, niin saatkin heti vastauksen. Oikein
sydämeni lyöpi, sillä vihaan tuota miestä. Miten kohteli hän
Villeä kokouksessa, kun Ville puolusti kunnan parasta! Ja miten
hän hävyttömästi vastustaa kaikkea edistystä! Hänellä ei ole muita
ajatuksia kuin rahansa ja tavaransa. Niin köyhä raukka! (Vasemman
puolista ovea raotetaan ja Eeva-Priita kuuluu puhuvan vieraalle. Hanna
istuu entiselle paikalleen ja on lukevinaan kirjaa, selkä oveen päin.)

_Herralan Kustaa_: (Tulee sisälle, iso susiturkki yllään, punasella
vyöllä köytetty ja lakki kallellaan päässä.) Päivää. Aijoin riisua
turkkini pirttiin, vaan emäntä sanoi tännekin mahtuvan. Ja lämminpä
täällä tuntuu, taitaapa tarjeta turkittakin. (Päästelee vyötään, mutta
jättää lakin päähänsä. Hanna kääntyy häneen päin.)

_Hanna_: Kyllä luulen tällä kerralla tarkenevan.

_Herralan Kustaa_: Siellä oli meijakkaa kokouksessa, voi helkkari. Ja
ihmisiä, että liha lihassa kiinni. Hauskinta oli nähdä miten nolosti
Perälän pojalle kävi, ha, ha, ha. Rupesikin koko kunnan miehistöä
Vastaan rähisemään.

_Hanna_: Tietysti kansanopistolle myönnettiin apua, niinkuin odottaakin
sopii näin varakkaasta kunnasta!

_Herralan Kustaa_: Ei penniäkään myönnetty. Perälän pojan puheet eivät
auttaneet mitään. Ja suutuksissaan pötki hän tiehensä.

_Hanna_: Suuri häpeä koko kunnalle. Häpeä teille kaikille. Voi
raukkoja! Voi kuitenkin raukkoja ja tyhmiä! Ettekö häpeä omasta
puolestanne.

_Herralan Kustaa_: Minulla olikin tänne muuta asiaa. Minä en tullut
tänne nuhdesaarnaa kuulemaan.

_Hanna_: Sepä hauskaa. Te varmaan nyt lahjotatte nuorisoseuramme
kirjastolle tuntuvan summan, siten näyttääksenne, että eroatte noista
muista sivistymättömistä kuntalaisista.

_Herralan Kustaa_: Minä en Välitä teidän kirjastostanne. Muuta asiaa
minulla on. (Hän on riisunut turkin, mutta lakki on hänellä kallellaan
päässään. Menee istumaan lähelle Hannaa.) Mikä tämä kirja on?

_Hanna_: Seitsemän veljestä. Ettekö ole lukenut tätä? Tämä on erittäin
hauska kirja.

_Herralan Kustaa_: Vai seitsemän veljestä! Olipa, lempo soi, miehiä
siinä talossa. Saivatkohan ison perinnön kukin? Kävi kuin Kujalassa
ennen että yksi sai kaukalon, toinen haulin, kolmas koukun ja neljäs
leipäpeikon ha, ha, ha, voi helkkari sentään. Vaan meillä ei ole muita
kuin minä ja tule sinä, Hanna toiseksi, tule aika talon emännäksi.
(Koettaa tavottaa Hannaa kädestä.)

_Hanna_: (Väistäen kädellään ja siirtyen loitommaksi.) Uh! Älkää
tulko niin lähelle. Minä en välitä teistä enkä teidän talostanne.
Kaikennäköistä!

_Herralan Kustaa_ (Nousee kävelemään.) Vai niin. Vai et välitä.
Sanoppas missä muualla on semmoinen emännän paikka kuin meillä? Missä
on parempi talo ja lukuisampi karja? Ja omat puumerkit ovat kaikki
kotona, mutta kyläläisten velkakirjoja on iso laukullinen. Meidän
kaapista se löytyy Perälänkin puumerkki. Meillä eletään kuin pappilassa.

_Hanna_: Minä en haluakaan pappilaan emännäksi.

_Herralan Kustaa_ (Katsellen kellojaan, lyö polvelleen ja käy Hannan
eteen.) Meillä ei ole pienten rahain tarvetta. Täällä on että kihlat
saadaan.

_Hanna_: Parasta, että säästätte tavaranne näyttelemisen
kiitollisimmille näkijöille.

_Herralan Kustaa_: Minä olen mies, joka en ole tottunut palvelemaan,
oli herra eli talonpoika. Sano, tuletko, niin ajetaan kylän läpi
korealla orhilla, että utukka nousee!

_Hanna_: En, en, en. Jos teillä on hitunenkaan häpyä, niin poistutte,
paikalla.

_Herralan Kustaa_: Ja minä en palvele enkä rukoile. Vaimoja saa
tämmöinen mies, vaikka joka sormelle. (Kokoaa turkkinsa ja vyönsä,
menee oikealle.)

_Hanna_ Lujassapa ne ovat tähän asti olleet.

_Herralan Kustaa_ (Kääntyy ovella.) Ei tulla teiltä apua tahtomaan.
(Paiskaa oven lujasti kiinni.)

_Hanna_ (Yksin.) Merkillistä, että hän toki noin pian läksi. Pelkäsin
hänestä olevan pitemmältäkin vastusta. Kuinka kömpelösti ja raa’asti
hän esiintyi. Mutta luulenpa hänestä nyt päässeeni rauhaan ijäksi
päiviksi... Kokouksesta sanoi palaavansa. Villen puhekko ei olisi
mitään vaikuttanut! Ei pennin apua kansanopistolle! Mikä ääretön
tietämättömyys! Enemmän valoa! Ville parka. Sinun ihanimmat toiveesi
pettivät. Mutta tiedän että vielä olet pyrkivä, vielä koettava ja
lopussa saat vielä voiton. Itsehän sanoit, että tuimassa taistelussa
voimasi yhä karaistuvat ja että et ole lannistuva, vaikka mitä
esteitä tiellesi tulisi. (Ulkoa kuuluu aisakeilon ääni. Hanna rientää
akkunaan.) Se oli meidän aisakello! Isä palaa kokouksesta, mutta ken
on hänellä kumppanina? Ukkolan isäntä. Ainoa mies koko pitäjässä,
joka on nuorison harrastusten puolustaja ja kansanopiston ystävä.
Olisiko ehkä isänkin mieli muuttunut? Mutta minäpä käsken heidät tänne.
Ukkolan isäntä on niin herttainen mies. (Menee oikealle ja sanoo
ovea raottaen.) Isä, tulkaa vieraanne kanssa tänne. Siellä on pirtti
puolellaan roskaa, kun rekijä korjataan.

_Valmari_ (Ääni eteisestä.) Kyllä, kyllä, jahka saamme turkkimme pois.
(Tulevat sisälle. Valmari edellä, Ukkola perässä.) Käy istumaan Ukkola.
Hanna, noudappa minun kaapistani sikaarilaatikko.

_Ukkola_: Päivää hyvää! (Kättelee Hannaa.) Ja terveisiä meidänkin
nuorilta.

_Hanna_: Paljon kiitoksia. Hyvinkö siellä Katri ja Matti voivat?

_Ukkola_: Aika hyvin. Matti siellä iltasin runoa sepittää ensi
nuorisoseurailtamaan.

_Hanna_: Sitä kunnon Mattia! Kuka uskoisi! (Menee vasempaan.)

_Ukkola_: Jahah. Oli siellä kuuma kokouksessa ja mellakka semmoinen,
etten muista. Kovempi esimies pitäisi olla. Niinhän sieltä kuului
ääniä kuin suden pesästä. (Käyvät sohvaan istumaan.)

_Valmari_: Eihän siitä kyllä mitään selvää tule kun jokainen
huutaa ja selittää yhtaikaa. Pitäisi pyytää puheenvuoroa niinkuin
maanviljelysnäyttelyssäkin. Eipähän joutunut Toolasen Ollikaan siellä
yksin mellastamaan.

_Ukkola_: Niin pitäisikin. Vaan kun on tuommoinen lellukka esimiehenä,
niin ei siitä järjestystä tule. Mutta eikö sinustakin tuo Perälän Ville
puhunut hyvin? Niin nuoreksi mieheksi on hän minusta verraton. Ja
kaiken sen on hän oppinut kansanopistossa...

_Valmari_: Ihmettelen minä häntä. Rohkea on ja sanat selvät ja ajatus
luistava.

_Ukkola_: Ja hävitöntä oli, että häntä, hyvän asian valaisijaa, niin
kohdeltiin. (Hanna tuopi sikaarilaatikon ja tarjoo Ukkolalle.)

_Valmari_: No, annas minullekin, Hanna! Joo, joo. Niin se on. Kas tässä
tulitikkua.

_Hanna_: Huonosti taisi kokouksessa käydä. Ei suostuttu avunantoon
kansanopistolle.

_Ukkola_: Kaikki muut olivat vastaan. Isäsi ja minä myönsimme.

_Hanna_: Isäkinkö myöntyi? Kuinka hauskaa!

_Valmari_: Ukkolan ansiota on, että nyt olen myöntynyt. Olen muuttanut
mielipiteitäni kansanopistoasiassa. Itse aatetta en sentään koskaan
olekaan vastustanut.

_Ukkola_: Mutta pelkäät kansanopiston herroja kasvattavan.

_Valmari_: Niin luulen. Sillä sinnekäsin ollaan menossa. Vai missä
on syy, että vuosi vuodelta käy palvelijoiden saanti huonommaksi ja
että ne, jotka vähä enemmän oppia saavat, ne pyrkivät helpompiin
ammatteihin. Suoraa raskasta työtä ei enään kukaan mielellään tekisi.

_Ukkola_: Ollee niin. Vaan kuka takaa että se on nousevan sivistyksen
syy? Uskoni on, että kun kaikki saavat oppia ja kaikki kehittyvät, että
se juuri avaakin kaikkien meidän silmät näkemään, että tässä maassa
on työtä tehtävä, toimittava ja hikoiltava jos mieli elää ja edistyä.
Pimeydessä ja tietämättömyydessä on enempi laiskuutta ja toimettomuutta
kuin valon ja tiedon keskellä.

_Hanna_: Kuinka te osaatte lausua sisimmät ajatukseni, Ukkolan isäntä!

_Valmari_: No, onpa niinkin kuin Ukkola sanoo. Mutta muistathan mitä
Toolasen Olli sanoi Perälän Villelle? Hävyttömästi se oli sanottu,
mutta totta oli toinen puoli.

_Ukkola_: Muistanhan toki. Piti olla lujaa miestä siinä Villessä, että
kesti.

_Hanna_: Mitä hän sanoi, Toolasen Olli, Villelle?

_Valmari_: Olli sanoi: Ennen olit sinäkin hyvä työmies, vaan palattuasi
sieltä kansanopistosta, et enää yritäkään suoraan työhön, vaan
kirjoittelet juoruja sanomalehtiin, kävelet palttoossa kylän raittia
kaha käteen ja niitä »aatteitasi» kaikille selität.

_Hanna_: Mitä Ville vastasi?

_Valmari_: Kiivastui vähän ja lausui kokoukselle kylläkin tarpeellisen
muistutuksen ja sen perästä hän menikin eteiseen.

_Ukkola_: Olisivat tarkoin kuunnelleet sitä puhetta, jonka Ville
piti ennen kokouksen alkamista, niin luulen, että moni olisi päässyt
parempaan käsitykseen kansanopistosta. Ihmettelen minä sen pojan
sukkeluutta ja rohkeaa mieltä.

_Valmari_: Niin minäkin. Ja paha minusta on, ettei hän saanut
kannattajia. Vaan jos lienee luja mies, niin koettaa vielä. Näyttäköön
nyt itse, omalla esimerkillään, ettei kansanopisto kasvata herroja.
Näyttäköön että hän pystyy työhön, raskaaseen ja vaikeaan, ettei vältä
yhtä, vaan tekee kaikkia mitä maanmiehen tulee. Ehkäpä muuttavat
ajatuksensa kuntamme ukot. Ehkä uhraavat hyvinkin paljon, kun hyvän
esimerkin näkevät.

_Ukkola_: Oikein puhuttu. Ja jos Villen oikein tunnen, ei hän jätä
asiaansa sikseen.

_Valmari_: Niin uskon minäkin. Mutta, Hanna, toimita nyt toki kahvia
vieraallemme. Eihän tässä kuivin suin.

_Hanna_: Kahvia tulee tuossa paikassa.

_Valmari_: Pihalla puhuttelin Villeä ja käskin poiketa meille asiasta
puhuaksemme.

_Hanna_: Kuinka hyvä te tänään olette, isä.

_Eeva-Priita_: (Ääni kuuluu eteisestä oikealla.) Minä polonen läksin
naapuriin ja nyt hän laski menemään Kustaan, pitäjän rikkaimman
kosijan. (Ovella.) Sinä letukka! Mitä sanoit sinä Herralan Kustaalle,
koska hän vihapäissään pois on lähtenyt.

_Hanna_: Vastasin kysymykseensä. En muuta.

_Eeva-Priita_: Mutta... jaa, noh, koska täällä on Ukkola, mutta
toisella kerralla. Enkö minä olekaan emäntä! Kyllä toisella kerralla
olen lähempänä, kun Kustaa tulee, sinä suulas tyttö! (Sulkee oven
vihaisesti.)

_Valmari_ (Naurahtaen.) Eeva-Priitan hommia taas.

_Ukkola_: Herralan Kustaa ajoikin vastaamme että tie lauloi. Vai täältä
hän palasi. Hm. (Hannalle.) Minä ymmärrän hänen kulkunsa he, he.

_Valmari_: Se on Eeva-Priitan hommia. Minä en haluaisi sekaantua
semmoisiin asioihin.

_Ukkola_: Niin olkoon se kunkin omana asiana.

_Valmari_: Meneppä Hanna sitä kahvia toimittamaan.

_Hanna_: Kyllä, isä. (Menee vasempaan.)

_Valmari_: Niinkuin asian ymmärrät on Kustaa käynyt kosimassa.
Eeva-Priita siitä näyttää olevan hyvillään. Ja kelpaisipa tuo
minullekin vävyksi, Kustaa. Mutta tehköön Hanna kuinka tahtoo. Aina
on omallatunnollani se, kun pakotin tyttäreni Maijun Heikkilään ja
nyt kuuluu niin tyytymätön oloonsa olevan.

_Ukkola_: Parastansa sitä vanhin kuitenkin lapsilleen soisi.

_Valmari_: Niin tekisi. Vaan perhanaa se on kun joutuu semmoisen kanssa
naimisiin, jota ei rakasta. Niinkuin minäkin. Ja silti minä en Hannalle
miestä pakota. Ottakoon itse vaikka mustilaisen.

_Ukkola_: Oikein puhuttu. Niin olen päättänyt minäkin. Vaan mitä
sanoisit jos Perälän Villen saisit vävyksesi?

_Valmari_: Mitäpä sanoisin. Mutta luulenpa myrskyn nousevan jos
Eeva-Priita saapi asiasta vihiä. Niinkuin sanoin: ottakoon vaikka
mustilaisen. Ja onhan Ville kelpo mies. Köyhä kyllä, Vaan huonommatkin
vaimonsa elättävät.

_Ukkola_: Niin minustakin. Ja Villen puolesta olen puhemiehenä...

_Valmari_: Mene nyt pellolle... Sopikoot nuoret keskenään. Mitä me
vanhat niistä. Sinä näytkin olevan kelpo puhemies. Niin kaukaa
kehuskelet poikaa ha, ha, ha. Aika veijari näyt olevan, oikein tottunut
puhemies.

_Ukkola_: Ensi kertaa olen puhemiehenä. (Silmäilee pihalle.) Tuossahan
tuo on Ville suksillaan tulossa. Ei tämä kosija tule niin komeasti kuin
äskeinen. (Hanna tuopi kahvia tarjottimella, kolmella kupilla.)

_Valmari_: Kenelle tämä kolmas kuppi on?

_Hanna_: Aijoin juoda sen itse.

_Valmari_: Tuonne tuli vieras pihalle. Käske hänetkin tänne.

_Hanna_: (Jättäen tarjottimen pöydälle, rientäen akkunan luo.) Ville!
(Menee oikealta ulos.)

_Ukkola_: Tulipas tytölle kiire. Mieluinen oli vieras.

_Valmari_: Siltä näytti. Onpa soma kuulla millä mielellä sieltä mies
kokouksesta palaa. Eiköhän ole into jäähtynyt.

_Ukkola_: Ei se poika helpota, usko minua. (Hanna Villen kanssa,
tulevat oikealta. Ville takkisillaan ja leveä vyö vyöllään.)

_Hanna_: Käy Ville tänne istumaan. Täällä on sinulle kupillinen kahvia
valmiina. Satuit juuri tulemaan kuin kutsuttu. Isä ja Ukkola jo
kertoivat miten huonosti kansanopistoasialle kokouksessa kävi.

_Ville_: (Pyyhkien hikeä otsaltaan, käy pöydän luo istumaan.) Terveisiä
jälestäpäin. Lämminpä tuli hiihtäessä. (Juo kahvia, jota Hanna hänelle
tarjoaa.)

_Ukkola_: Ja taisit lämmitä jo kokouksessa he, he.

_Ville_: Suutuinhan lopulta kuitenkin, vaikka päätin kylmänä olla. Ja
kovasti kadun, että vihastuin. Pilasin siten asiani. Vaan suututtaahan
kivenkin sellainen mies kuin Toolasen Olli. Niin tylyä ja raakaa miestä
ei mahtane montaa olla.

_Ukkola_: Onhan se Olli tunnettu rähisijä jok’ikisessä kokouksessa.
Tyhjän lavertelija — ja eikö lie Vähä nokolla lämmennyt.

_Ville_: Mutta nyt hiihtäessäni tänne, olen tarkoin asiaa ajatellut
ja luulenpa tämänpäiväisen kokouksessa oloni olleen hyväksi opiksi.
Sillä — nyt kysyn teiltä suoraan Valmari ja Ukkola — oletteko tekin
minua halveksinut siitä, etten nykyisin ole raskaampaa työtä tehnyt?
Oletteko tarkastanut käytöstäni ylipäänsä ja siitä päättäneet
kansanopistoasiassa? (Valmari ja Ukkola katsovat lattialle, ovat ääneti
ja Hanna selailee kirjaa.)

_Ville_: (Vähän aikaa vastausta odottaen.) Tiedän nyt että on
niitä, jotka ovat minusta ottaneet kaavan ja kun, tyhmästi kyllä,
en ole joutanut muilta toimiltani työhön, ovat he lukeneet sen
synniksi ja päättäneet kansanopistossa opittavan herroiksi ja työstä
vieraannuttavan. Ja ehkä juuri siksi kansanopisto on saanutkin niin
vähän kannattajia...

_Ukkola_: Totta se on että sinusta on esimerkkiä otettu, mutta voit
olla varma, että parhaani minä olen koettanut.

_Ville_: (Nousten kävelemään.) Mutta nyt olen tehnyt vankan päätöksen,
sillä en vieläkään anna asiani noin mennä. Minä tahdon nyt omalla
esimerkilläni näyttää, että pystyn vieläkin samoin työhön kuin
ennenkin, etten vältä roskasempaa enkä raskaampaa työtä ja ettei
minussa herruus vaivaa...

_Valmari_: (Taputtaen Villeä olalle.) No nyt puhuit oikein poika! Näytä
se! Totta tosiaan saavat ukkomme paremmat ajatukset kansanopistosta.
Täytyy minunkin tunnustaa, että huonona enteenä olen pitänyt sitä kun
et opistosta palattuasi ole työssä ollut niinkuin ennen.

_Ville_: Niinkuin sanoin. Mutta huomenna jo on eri päivä. Työhön! Siten
saan varmaankin voiton. Minä nyt vasta ymmärrän kuinka sitkeässä ja
lujassa ovat ne ennakkoluulojen kuivat juuret, joita kansa höystää ja
kuinka äärettömän vaikea on niitä kiinteästä maaperästä repiä. Puheet
eivät auta. Sen olen nyt nähnyt. Koetanpa kirvestä ja kuokkaa.

_Ukkola_: (Liikutettuna.) Ja ne aseet auttavat! Ole vissi siitä. Sinä
kunnon poika!

_Hanna_: (Vetäen nenäliinan silmilleen. Itsekseen.) Nyt tunnen häntä
rakastavani enemmän kuin koskaan ennen.

_Valmari_: Puhutpa kuin mies, poika. Ja suokoon Jumala onnea
yrityksissäsi.

_Eeva-Priita_: (Raottaen oikealta ovea siten, ettei huomaa Villeä.)
Ukkola ja isä tulkaa navettaan, siellä tarvitaan. (Katoaa. Ukkola ja
Valmari lähtevät.)

_Ville_: Se oli äitisi. Eikö hän huomannut minua?

_Hanna_: Luultavasti ei. Äiti onkin tänään taas ollut hyvin kiukkuinen.
Mutta isä on hyvä...

_Ville_: (Ottaen Hannan kädestä.) Tarkoitatko, ett’ei hän... että hän
pitää minuakin ihmisenä.

_Hanna_: Hyvinkin. Kuulin kuinka hän äsken sinua Ukkolalle kiitteli.

_Ville_: Ettäkö kerran minunkin elämäni aurinko nousisi, ettäkö päivä
pilvestä pilkistäisi...

_Hanna_: Odotamme vielä. Tulevaisuus on minusta nyt niin hauskaa
ajatella.

_Ville_: Mutta äitisi?

_Hanna_: Hänet isä kyllä saapi muuttumaan. Ei äiti sentään niin
pahasydäminen ole kuin luulet. Nyt annan hänelle anteeksi kaiken sen,
millä hän tänään on minua kiusannut. Minusta on nyt niin hyvä olla.

_Ville_: (Ottaen Hannan syliinsä.) Ja kaksin kerroin voimakkaammaksi
tunnen minä itseni. Usko minua, lemmittyni; isäsi on pian saava
erilaiset ajatukset minusta samoin kuin muutkin, aina Toolasen Ollia
myöden.

_Hanna_: Ja kansanopistoasiaa et jätä?

_Ville_ (Nousten ylös.) En vaikka hiukseni harmaantuisivat.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75305 ***